Kissa juo paljon ja virtsaa usein

Lisääntynyt juominen ja virtsaaminen ovat esimerkiksi munuaissairauksien ja diabeteksen tavallisia oireita. Ne voivat kuitenkin olla oire monista muistakin sairauksista. Esimerkiksi joissain syöpäsairauksissa juominen ja virtsaaminen lisääntyvät. Muita oireita ovat ruokahaluttomuus ja väsymys.

Seuraa, virtsaako kissasi enemmän tai useammin kuin aiemmin, valuuko virtsa, tekeekö lemmikki tarpeitaan muualle kuin hiekkalaatikkoon tai juoko kissa enemmän kuin normaalisti. Juomiseen ja virtsaamiseen liittyvä epänormaali käyttäytyminen saattaa olla myös merkki käytöshäiriöstä.

Hoito kotona

Jos epäilet, että kissasi juo tai virtsaa normaalia enemmän, on tärkeää, että sillä on aina vettä tarjolla. Muussa tapauksessa on vaarana, että eläin kärsii nestehukasta. 

Mittaa kissan juoma vesimäärä

Eläinlääkäri haluaa joskus tietää, paljonko kissa juo vuorokaudessa. Kaada mitta-astiaan litra vettä, ja mittaa ja merkitse ylös vuorokaudessa kuluva vesimäärä.

Milloin otan yhteyttä eläinlääkäriin?

Mikäli huomaat kissasi käytöksessä epänormaaleja muutoksia, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Lisääntynyt juominen ja virtsaaminen voivat kertoa vakavista sairauksista, vaikka eläin vaikuttaisikin muuten terveeltä.

Eläinlääkäri pyrkii selvittämään kanssasi kissasi oireet, niiden keston ja syyn oireisiin. Ensin eläinlääkäri tekee kissallesi perusteellisen kliinisen tutkimuksen ja käy kanssasi läpi potilaan taustatiedot.

Koska epänormaali juominen tai virtsaaminen voivat olla oireita monista eri vaivoista, otetaan kissalta virtsa- ja mahdollisesti verinäyte. Virtsanäyte voidaan ottaa kotona ennen eläinlääkärikäyntiä tai tarkastuksen yhteydessä eläinlääkäriasemalla. Usein näyte otetaan neulalla tai ruiskulla suoraan virtsarakosta. Virtsanäytteestä tutkitaan muun muassa virtsan väkevyys, sokeripitoisuus sekä viitteet virtsakivistä ja tulehduksesta. Joskus kissalle voidaan tehdä röntgen- tai ultraäänitutkimus.

Hoito diganoosin mukaan

Hoito riippuu siitä, mikä sairaus lemmikilläsi diagnosoidaan. Hoitona voi olla esimerkiksi antibioottikuuri virtsatietulehdukseen, tulehtuneen kohdun leikkaus tai insuliinihoito ja painonpudotus diabeteksessa. Hoidon etenemistä voidaan seurata jatkokäynneillä. Jos lisääntynyt juominen tai virtsaaminen todetaan syöpäsairauden oireeksi, sairautta voidaan hoitaa lääkityksellä tai leikkauksella. Epänormaalia juomista tai virtaamista voivat aiheuttaa esimerkiksi:

  • Munuaissairaudet ovat tavallisia vanhemmilla kissoilla. Voivat olla synnynnäisiä, jolloin sairaus diagnosoidaan jo nuorena. Muita oireita ovat ruokahaluttomuus, laihtuminen ja oksentelu.
  • Diabetes mellitus eli sokeritauti on usein keski-ikäisten tai vanhempien kissojen sairaus. Oireena voi olla myös mm. laihtuminen lisääntyneestä ruokahalusta huolimatta.
  • Virtsatietulehdukset ovat kissoilla yleisiä. Suurentunut riski tietyissä sairauksissa, kuten munuaissairauksissa ja diabeteksessa.
  • Kohtutulehdus ei ole kovin yleinen kissoilla. Muita mahdollisia oireita ovat vuoto ulkosynnyttimistä, väsymys, oksentelu, vatsan turvotus ja vatsakivut.
  • Maksasairaudet voivat olla synnynnäisiä tai hankittuja. Muita oireita voivat olla mm. laihtuminen, suolisto-oireet ja neurologiset oireet.
  • Hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa