Koiranpennun sosiaalistaminen

Kun koiranpentu tulee kotiin, kannattaa sen antaa ensin tutustua uuteen elinympäristöönsä ja lähteä siitä hiljalleen laajentamaan reviiriään. Päivittäisillä lenkeillä oman naapuruston ihmetykset tulevat tutuksi kuin vahingossa, ja jos jokin kävelyn varrella jännittääkin pentua, kannattaa pelottaviin asioihin tutustua rauhassa, itse hätäilemättä. Hyödynnä ympäristöäsi, käykää metsässä kiipeilemässä puunrunkojen yli, vierailkaa tutustumassa kotieläimiin ja tallustelkaa edestakaisin juna-aseman kolisevilla metallirappusilla.

Pentu kiinnittää varmasti vastaantulijoiden huomiota. Voi olla huono idea antaa vastaantulijan nostaa pentua syliin, tarjoa sen sijaan pennun omia makupaloja tervehtijöille ja pyydä heitä laskeutumaan itse pennun korkeudelle, jolloin pentu saa lähestyä omaa tahtiaan. Valvo etteivät lapset ihastuksissaan nipistä pentua turkista tai säikäytä sitä riehakkailla liikkeillään.

Pennun kanssa kannattaa tehdä myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä kuulu omaan arkipäivään. Vaikka perheen pääasiallinen matkustuskeino olisikin auto, on hurjasti hyötyä, jos pentu on käynyt tutustumassa bussilla ja junalla matkustamiseen jo pienenä. Mikäli asuu itse maaseudulla, kannattaa käydä ihmettelemässä kaupungin vilinää – ja päinvastoin. Muista kuitenkin, että oppiminen on raskasta ja pennulle joka hetki on täynnä uutta. Sosiaalistaessakin kannattaa varmistaa, että pennulla on myös mahdollisuus levätä välillä rauhassa.

Pennun kanssa kannattaa alkaa tutustua kiltteihin, rokotettuihin ja terveisiin koiriin. Ota huomioon kokoerot ja oman pentusi temperamentti. Ujo, pieni pentu saattaa säikähtää kovasti isoa, riehakasta koiraa, vaikka toinen tahtoisikin vain leikkiä. Sen sijaan rauhallisesta, kohteliaasti lähestyvästä aikuisesta koirasta tällainen pentu voi saada elinikäisen kaverin! Koiratreffit kannattaa sopia turvalliseen paikkaan niin, että koirilla on myös tilaa väistää toisiaan. Hihnassa leikkiminen ei välttämättä ole hyvä idea, sillä silloin koirat eivät pysty käyttämään kehoaan viestintään. Myöskin koirapuistoja ja -tapahtumia kannattaa välttää ennen kuin rokotussuoja on saavutettu.

Lue lisää koiran rokotusohjelmasta

Varsinainen sosiaalistamiskausi päättyy pennun ollessa muutaman kuukauden ikäinen, mutta sosiaalisuuden oppiminen jatkuu yhä tämänkin jälkeen. Pentua kannattaakin käyttää tutustumassa erilaisiin paikkoihin, sekä tavata erilaisia koirakavereita liki päivittäin ainakin vuoden ikäiseksi asti.

Evidensian klinikoilta löydät myös pentukerhoja, joissa pennuille tarjotaan mahdollisuus opetella sosiaalista kanssakäymistä niin toisten pentujen kuin vieraiden ihmistenkin kanssa. Tutustu Evidensian pentukerhoihin täällä.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan