Koiran suu- ja hammassairaudet

Koiran hammassairaudet ovat hyvin yleisiä. Esimerkiksi parodontiitista kärsii jopa 80 % aikuisista koirista. Hyvin hoidettu ja terve suu on ilo sekä koiralle että sen omistajalle.

Hammasröntgenkuvaus apuna suu- ja hammassairauksien diagnostiikassa

Hammastarkastuksen yhteydessä tehtävä hammasröntgenkuvaus antaa tärkeää lisätietoa koiran hampaiden ja leukaluun tilasta muun muassa hampaiden kiinnityskudoksen tulehduksen eli parodontiitin, hammassyöpymän, hammas- ja leukamurtumien, suun kasvainsairauksien, hammasvärjäymien, kuluneiden hampaiden sekä puuttuvien hampaiden yhteydessä.

Koiran hammaskivi

Koiran hammaskivi muodostuu plakista, joka kovettuu hampaan pinnalle, mikäli sitä ei mekaanisesti poisteta. Toisille koirille kertyy hammaskiveä ja plakkia helpommin kuin toisille, riippuen koiran syljen koostumuksesta, suun anatomiasta ja koiran elintavoista. Hammaskiven näkee helposti paljaalla silmällä: se on kellertävää ainetta, joka kertyy hampaan pinnalle ja voi peittää melkein koko hampaan näkyvän pinnan.

Hammastarkastuksessa ja hammaskiven poistossa eläinlääkäri poistaa koiran hampaiden pinnalle kertyneen hammaskiven ja plakin sekä hampaiden kruunuosista että ientaskuista. Lisäksi hampaat kiillotetaan, jolloin kiilteeseen puhdistuksen aikana tulleet pienet vauriot tasoittuvat eivätkä kerää niin paljon plakkia.

Paras tapa ennaltaehkäistä suun ja hampaiden sairauksia on huolehtia koiran päivittäisestä hampaiden harjauksesta sekä tarkistuttaa hampaat ja poistattaa hammaskivi säännöllisesti eläinlääkärin vastaanotolla.

Yleisin suun ongelma: eriasteiset iensairaudet

Plakki aiheuttaa koiralle gingiviittiä eli ientulehdusta, joka voi kehittyä parodontiitiksi. Parodontiitti eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdus levittää tulehdusta myös muualle kehoon ja heikentää koiran yleiskuntoa. Se voi myös johtaa hampaiden irtoamiseen.

Gingiviitti eli ientulehdus ilmenee ikenen punoituksena, turvotuksena, verenvuotona ja pahanhajuisena hengityksenä. Sen aiheuttaa plakki, ja usein gingiviitti paranee, kun plakki poistetaan.

Parodontiitti on koirien yleisin sairaus. Parodontiitissa parodontaaliligamentti vaurioituu, ientaskut syvenevät, ikenet vetäytyvät, hampaat alkavat heilua ja luuta katoaa. Parodontiittia sairastavan koiran engitys haisee pahalta. Vakavimmat paikalliset komplikaatiot ovat patologiset leukaluun murtumat, krooniset oronasaalifistelit ja osteomyeliitti.

Koirien hammassairuksien hoito tehdään Evidensiassa aina mahdollisimman turvallisessa inhalaatioanestesiassa.

Koiran hammasmurtumat

Hammasmurtumat on hyvä hoitaa nopeasti, sillä ne ovat koiralle kivuliaita ja saattavat märkiessään aiheuttaa ongelmia muissa elimissä.

Hampaan pinnallinen murtuma

Jos hampaan murtuma on pinnallinen eikä hampaan ydin ole paljastunut, otetaan hampaasta aluksi röntgenkuva. Mikäli hampaassa ei röntgenkuvan mukaan ole tulehduksen merkkejä, murtunut hampaan pinta tasoitetaan ja pinnoitetaan, jotta bakteerit eivät pääse hammasluussa olevien mikroskooppisten kanavien läpi ytimeen. Jos hammasröntgenkuvassa todetaan tulehduksen merkkejä, hoitovaihtoehdot ovat joko juurihoito tai hampaan poisto.
 

Ytimeen asti ulottuva murtuma

Jos hammas on murtunut ytimeen asti, se on lemmikille kivulias ja vaiva on hyvä hoitaa mahdollisimman nopeasti joko juurihoidolla tai poistamalla hammas. Jos murtuneesta hampaasta on jäljellä huomattava osa ja se on yksi koiran tärkeimmistä hampaista, esim. iso poskihammas tai kulmahammas, on hampaan juurihoito hyvä vaihtoehto. Poskihampaat ovat tärkeitä puruhampaita koiralle. Kulmahammas on koiralle sama kuin peukalo ihmisen kädessä: sillä koira tarttuu esineisiin. Siksi kulmahampaat ovat erityisen tärkeät käyttökoirille, esim. metsästys- ja poliisikoirille.
 

Nuoren koiran hammasmurtuma tulee hoitaa 48 tunnin sisällä

Jos alle 18 kk ikäisen koiran hammas on murtunut ytimeen asti, eläinhammaslääkäriin tulee ottaa yhteyttä nopeasti, jos hammas halutaan säilyttää. Nuoren koiran hampaan juuren kärki voi olla avoin ja siten juurihoito ei aina ole mahdollista. Paras hoitovaihtoehto hiljattain murtuneelle nuoren koiran hampaalle on pulpa-amputaatio. Pulpa-amputaation onnistumisprosentti laskee ajan kuluessa ja siten se olisi parasta tehdä kahden vuorokauden sisällä hampaan murtumisesta.
 
Eläimet eivät usein osoita kivun oireita selvästi ja voivat syödä normaalisti. Siksi hammasmurtumia on vaikea havaita koiran käytöksestä. Hoitamatta jätetyt murtuneet hampaat voivat kuitenkin muodostaa märkäpesäkkeen ja lähettää bakteereita verenkierron mukana muihin elimiin.

Puuttuvat hampaat ja hampaiden kehityshäiriöt

Yhden tai useamman hampaan synnynnäinen puuttuminen hampaistosta on koiralla tavallinen löydös. Jos hammastarkastuksessa todetaan puuttuva hammas, jota ei ole aiemmin poistettu, pitää alueelta ottaa hammasröntgenkuva, jotta varmistetaan, että kyseessä ei ole puhkeamaton hammas. Puhkeamaton hammas on syytä poistaa, jotta alueelle ei muodostuisi hammasaihekystaa, joka tuhoaa leukaluuta ja viereisten hampaiden juuria.

Koiralla voi olla myös ylimääräisiä hampaita. Liikahampaat eivät aiheuta ongelmaa, jos niille on riittävästi tilaa. Liikahampaat voivat kuitenkin aiheuttaa hampaiden ahtautumista ja altistaa parodontiitille (hampaan kiinnityskudoksen tulehdus). Koirilla todetaan joskus kiilteen kehityshäiriö, jolloin kiille on paikoin yksittäisissä hampaissa tai jopa kaikissakin hampaissa puutteellisesti kehittynyt. Hammassairauksiin erikoistuneen eläinlääkärin on syytä tarkistaa hampaat ja päättää, onko kiillevaurioisten hampaiden hoito tarpeen.

Purentavika: alakulmahampaat painavat kitalakeen tai ikeneen

Syynä on yleensä kapea ja lyhyt alaleuka tai alakulmahampaiden liian pysty asento (linguoversio). Ongelmana on kitalakeen tai yläikeneen aiheutuva pehmytosavaurio, joka aiheuttaa koiralle kipua ja voi pahimmillaan johtaa avanteen muodostumiseen nenäonteloon asti (oronasaalifisteli).

Purentaongelman hoito on aina yksilöllinen. Hoidon ennuste on sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmaan päästään puuttumaan. Hoitovaihtoja ovat vakavissa tilanteissa alakulmahampaiden lyhennys ja pulpa-amputaatio tai juurihoito, hampaiden oikominen tai alakulmahampaiden poisto.

Koiran karies

Noin viidellä prosentilla koirista esiintyy niiden elämän aikana kariesta eli reikiintymistä tai hammasmätää. Karieksen hoitovaihtoehdot ovat paikkaus, juurihoito tai hampaan poisto.

Evidensia-erikoisklinikat apuna vaativissa tapauksissa

Hammassairauksien erikoisklinikoilla lemmikkiäsi hoitavat suu- ja hammassairauksien hoitoon keskittyneet ja kokeneet eläinlääkärit. Hammassairauksien erikoisklinikat toimivat ympäri Suomen osana eläinlääkäriaseman muuta palvelutarjontaa ja ne tarjoavat kattavasti sairauden hoitoa ja toipumista tukevia palveluita.

Varaa aika koirasi hammastarkastukseen lähimmältä Evidensia-eläinlääkäriasemaltasi!

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat

Tutustu Evidensia Kaupan valikoimaan

Evidensia Kauppa