Lemmikinomistaja, näin varaudut kyykäärmeiden ja punkkien heräilyyn

torstai 2. huhtikuuta 2020
kyy
  • kyy
  • kyynpurema
  • punkin poisto
  • punkit
  • punkkilääkitys

Lämpimän talven vuoksi kyyt ovat olleet liikkeellä varhain, ja ensimmäisiä kyyn puremia lemmikkejä hoidettiin Evidensian eläinlääkäriasemilla jo maaliskuun lopussa. Nyt on aika varautua myös punkkikauden alkuun.

Kyyn myrkky vaikuttaa verenkiertoelimistöön ja hyytymisjärjestelmään. Pahimmillaan purema voi olla kohtalokas. Siksi pureman saanut lemmikki on aina toimitettava ripeästi eläinlääkärin hoitoon.

– Tavallisimmin kyynpureman saanut potilas on maastossa tai pihalla vapaana ulkoillut koira, joka on tutkiskellut kyyn piilopaikkoja turhan uteliaasti. Siksi purema on usein pään alueella tai eturaajoissa. Kissat onnistuvat useimmiten väistämään käärmeitä, mutta kyyn puremia kissapotilaitakin tavataan jonkin verran, sanoo päivystävä eläinlääkäri Ida-Maria Kouvo Espoon Eläinsairaalasta.

Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi lemmikin ikä ja koko, pureman sijainti sekä myrkyn määrä.

– Kyynpureman tavallisin oire on voimakas turvotus, mustelma ja kipu purema-alueella. Oireet voivat ilmetä pureman jälkeen muutamissa minuuteissa tai vasta parissa tunnissa. Kyynpureman saanut lemmikki muuttuu usein vaisuksi ja voimattomaksi. Se saattaa myös esimerkiksi oksentaa, ripuloida, läähättää voimakkaasti ja kuolata. Puremakohdassa voi olla nähtävissä kaksi pientä pistohaavaa noin 4 mm:n etäisyydellä toisistaan, mutta aina puremajälkiä ei paikallisteta, Kouvo kuvaa.

Kyytablettia ei suositella ensiavuksi

Jos kyy puree lemmikkiä, eläin tulee pitää mahdollisimman liikkumattomana. Myös puremakohdan käsittelyä ja liikuttelua on vältettävä, jotta myrkky ei leviä elimistöön. Nimestään huolimatta kyytablettia ei lähtökohtaisesti tule antaa lemmikille.

– Hydrokortisonin tehoa kyynpureman hoidossa ei ole pystytty todistamaan, minkä vuoksi kyytablettia ei suositella lemmikille kyynpureman ensiavuksi. Kyytabletti voidaan kuitenkin antaa oireiden lievittämiseksi riskiarvion jälkeen, jos oireet ovat henkeä uhkaavia ja matka eläinlääkäriin on pitkä. Tässä tapauksessa on kuitenkin konsultoitava eläinlääkäriä ennen lääkkeen antamista, Kouvo painottaa.

Kyynpureman jälkeen lemmikki on syytä kantaa autoon ja viedä viivytyksettä eläinlääkäriin. Kouvon mukaan kyynpuremat ovat kesällä hyvin tavallinen syy hakeutua eläinlääkäripäivystykseen.

– Kyynpuremaa hoidetaan klinikalla suonensisäisellä nestehoidolla ja kivunlievityksellä. Vakavimmissa tapauksissa potilaalle voidaan antaa kyyn myrkyn vasta-ainetta, jota on saatavilla useimmilta Evidensian eläinlääkäriasemilta. Vasta-aine tulisi antaa viimeistään 24 tunnin kuluessa kyynpuremasta. Tulehduskipulääkkeitä ei saa antaa kyyn puremalle potilaalle missään vaiheessa. Joskus potilas saattaa tarvita suonensisäistä nestehoitoa eläinsairaalassa usean vuorokauden ajan, Kouvo kertoo.

Punkin aiheuttamia oireita voi olla vaikea tunnistaa

Punkit eli puutiaiset lähtevät liikkeelle maan lämpötilan ollessa noin +4 astetta. Usein punkin huomaa vasta, kun se on kasvanut noin herneen kokoiseksi imemästään verestä. Lemmikkien merkittävimmät puutiaisvälitteiset tartuntataudit ovat borrelioosi ja anaplasmoosi. Kouvon mukaan vasta-ainetutkimusten perusteella on todettu, että myös puutiaisaivokuume tarttuu herkästi koiriin, mutta vain pieni osa sairastuu kliinisesti.

– Punkkivälitteisten sairauksien oireita lemmikeillä ovat esimerkiksi kuume, ontuminen, huonontunut yleiskunto ja vatsavaivat. Oireet voivat ilmetä vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua tartunnasta, minkä takia yhteyttä punkin puremaan voi joskus olla vaikea löytää. Mitä kauemmin punkki on kiinnittyneenä lemmikkiin, sitä suuremmaksi tartunnan riski kasvaa, Kouvo valaisee.

Punkkiaikana säännöllinen punkkitarkastus ja jo kiinnittyneiden punkkien irrottaminen onkin tärkeä osa punkkien levittämiltä taudeilta suojautumista. Punkki poistetaan lemmikin iholta tarttumalla siihen mahdollisimman läheltä ihoa ja vetämällä punkki irti. Punkkipihdit tai punkkilasso ovat hyviä työkaluja tähän. Ihoon voi jäädä pieni kohouma, joka häviää ajan kuluessa.

– Punkinpuremaa voi puhdistaa kirvelemättömällä paikallisantiseptilla ja tarvittaessa lemmikkiä tulee estää nuolemasta aluetta tulehdusten välttämiseksi. Jos puremakohta tulehtuu, ole yhteydessä eläinlääkäriin. Suurin osa punkinpuremista voidaan hoitaa kotona, mutta tarvittaessa punkin irrotus ja tulehtuneen puremakohdan jälkihoito voidaan tehdä myös klinikalla, Kouvo neuvoo.

Sama punkkilääke ei sovi koiralle ja kissalle

Punkkien karkottamiseen on kehitetty erilaisia lääkevalmisteita.

– Lemmikki kannattaa suojata puutiaisilta heti kun lämpötila ulkona alkaa keväällä nousta, jotta suoja on mahdollisimman tehokas, Kouvo korostaa.

Sama punkkilääke ei aina sovi sekä kissalle että koiralle, ja osa koirille tarkoitetuista valmisteista voi olla kissoille jopa hengenvaarallisia.

– Tilanne voi olla vakava, jos kissa pääsee esimerkiksi nuolemaan koiran turkille valeltua liuosta. Esimerkiksi permetriiniä sisältävät puutiaishäädöt ovat kissoille hyvin vaarallisia. Mikäli samassa kodissa asuu sekä kissoja että koiria, on erityisen tärkeää keskustella sopivimman punkkihäädön valinnasta eläinlääkärin kanssa, Koivo kertoo.

Koiralle suun kautta annettava tabletti tappaa kerta-annoksena punkkeja joko kuukauden tai kolmen kuukauden ajan riippuen lääkkeestä. Paikallisvaleluliuokset vaikuttavat noin neljän viikon ajan ja ne levitetään koiran tai kissan iholle. Lääkkeelliset punkkipannat vaikuttavat 6–8 kuukautta ja niitä pidetään koiran tai kissan kaulassa koko ajan. Osa pannoista sisältää ympäristölle vahingollisia aineita. Tällaiset pannat tulee poistaa, jos lemmikki menee uimaan.

Punkkilääkkeet – kuten muutkin lääkkeet – voivat harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa lemmikille myös haittavaikutuksia.

– Tällaisia voivat olla esimerkiksi paikalliset iho-oireet tai yleisoireet, kuten pahoinvointi. Sama lääkevalmiste ei välttämättä sovi kaikille saman perheen lemmikeille. Mahdollisista lääkeaineallergioista ja muista yliherkkyyksistä kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa, jotta jokaiselle lemmikille saadaan valittua sopivin vaihtoehto, Kouvo sanoo.

Lue lisää kyynpuremista koiralla ja kissalla. Koirien punkkien torjunnasta voit lukea täältä ja kissojen punkkien torjunnasta täältä.