Eläinten hoitoa ja lääkintää ohjaavat laki eläinten lääkitsemisestä sekä laki eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta.
Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Mirja Kaimio kertoo, miten lait vaikuttavat lemmikkien hoitoon Evidensiassa.
Laki eläinten lääkitsemisestä
Lain tarkoituksena on edistää eläinlääkkeiden tarkoituksenmukaista käyttöä, mikä tarkoittaa sitä, että lääkkeitä ja muita aineita on aina käytettävä niin, että ne edistävät eläimen terveyttä tai hyvinvointia. Eläinlääkinnässä käytettäviä laitteita, aineita ja tarvikkeita on käytettävä siten, etteivät ne aiheuta eläimelle kipua tai tuskaa.
– Eläinlääkäri saa luovuttaa eläimen omistajalle tai haltijalle lääkkeitä yksittäisen eläimen tai omistajan muiden eläinten hoitoa tai jatkohoitoa varten vain silloin, kun hän on itse tutkinut eläimen tai eläimet tai hankkinut muulla luotettavalla tavalla selvityksen lääkkeen tarpeellisuudesta, erikoiseläinlääkäri, Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Mirja Kaimio kertoo.
– Niin sanotusti varmuuden vuoksi tai eläintä tutkimatta lääkkeitä ei siis lain nojalla voi määrätä.
Lain mukaan eläinlääkäri saa periä luovuttamistaan lääkkeistä korkeintaan sen hinnan, jonka on lääkkeistä ja niiden toimituksesta maksanut apteekille, lääketukkuun tai toiselle eläinlääkärillä. Suomessa eläinlääkäriasemat eivät siis voi periä voittoa myymistään lääkkeistä.
Lääkkeen luovutuksen yhteydessä eläinlääkärin on annettava eläimen omistajalle kirjallinen selvitys eläimelle antamastaan tai annettavaksi luovuttamastaan lääkkeestä. Lääkkeen mukana on luovutettava sen käyttöohje, ohjeet lääkkeen oikeasta säilytyksestä ja käsittelystä sekä mahdollisista haitta- tai yhteisvaikutuksista. Nämä käydään aina myös omistajan kanssa henkilökohtaisesti läpi.
Lääkelain mukaisesti reseptilääkkeen hankinnan tulee perustua laillistetun eläinlääkärin antamaan lääkemääräykseen. Resepti on voimassa vuoden, jonka jälkeen eläin on syytä tutkia uudelleen oikean lääkityksen ja annostuksen varmistamiseksi.
– On tärkeää muistaa, että yksi vuosi ihmiselle vastaa koiran iässä seitsemää vuotta. Tässä ajassa moni vaiva voi kehittyä suuntaan tai toiseen, jonka vuoksi vähintään vuosittainen kontrollikäynti eläinlääkärillä ja lääkityksen tarkistaminen on erittäin tärkeää, Kaimio sanoo.
Antibioottien oikean käytön varmistamiseksi niiden käytöstä on säädetty Maa- ja Metsätalousministeriön asetuksessa. Asetuksen mukaan eläinlääkärin on varmistuttava kliinisestä tai mikrobiologisesta diagnoosista käyttäessään eläimille mikrobilääkkeitä. Ennen antibioottien määräämistä lemmikki on siis tutkittava huolellisesti, ja diagnoosin tulee olla mahdollisimman varma. Mikrobilääkkeitä ei tule käyttää infektion tai sairauden ennaltaehkäisemiseksi ilman eläinlääketieteellisiä perusteita. Myös lääkeannosten ja kuurien tulee aina olla eläinlääketieteellisesti perusteltuja, ja niitä on syytä lemmikin lääkitsemisessä noudattaa.
– Lääkekuuria ei siis tule lopettaa kesken, vaikka eläin osoittaisikin merkkejä paranemisesta jo ennen kuurin päättymistä. Omistaja ei myöskään saa myydä tai luovuttaa eteenpäin lemmikilleen määrättyjä reseptilääkkeitä, Kaimio summaa.
Osa eläimille käytettävistä lääkkeistä, kuten rokote kanien RHD-virustautia vastaan sekä kyyn myrkyn vasta-aine ovat erityisluvallisia lääkevalmisteita. Jotta eläinlääkäriasema saa käyttöönsä kyseisiä lääkkeitä, on eläinlääkärin haettava kirjallista lupaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta.
Tutustu lähteisiin:
Laki eläinten lääkitsemisestä (387/2014)
Lääkelaki (853/2005)
Maa- ja metsätalousministeriön asetus lääkkeiden käytöstä ja luovutuksesta eläinlääkinnästä (17/2014)
Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta
Laissa eläinlääkärinammatin harjoittamisesta todetaan eläinlääkärin ammattieettisistä velvollisuuksista seuraavaa: Eläinlääkärinammatin harjoittajan ammattitoiminnan päämääränä on eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kärsimysten lievittäminen sekä kansanterveyden säilyminen ja elintarvikkeiden turvallisuus.
Eläinlääkäreitä ja muuta hoitohenkilöstöä sitoo salassapitovelvollisuus: sivulliselle ei saa ilman eläimen omistajan lupaa kertoa hoidettua eläintä tai saman talouden muita eläimiä koskevia tietoja tai omistajan perhettä, esimerkiksi taloudellista asemaa tai sosiaalisia olosuhteita koskevaa tietoa.
Eläinlääkärinammatin harjoittaja on kuitenkin velvollinen antamaan Eviran määräysten mukaisia ilmoituksia ja tilastotietoja hoitamistaan tautitapauksista. Tautitapauksista on ilmoitettava viranomaisille viipymättä sellaiset tiedot, jotka ovat tarpeen eläintautilain nojalla vastustettavien tautien leviämisen estämiseksi. Suomessa virallisesti vastustettavia eläintauteja ovat esimerkiksi rabies ja ekinokokkoosi, joita vastaan kaikki maahan tulevat eläimet vaaditaan suojattavaksi.
– Mikäli eläinlääkäri on eläinsuojelullisista syistä huolissaan eläimen hyvinvoinnista, on hän lain mukaan velvollinen ilmoittamaan eläinsuojeluviranomaiselle viipymättä tekemistään havainnoista, Kaimio sanoo.
Eläinlääkäri on myös velvollinen ylläpitämään ja jatkuvasti kehittämään ammattitaitoaan, ja tähän työnantaja on velvollinen tarjoamaan edellytykset.
– Mikäli asiakas epäilee esimerkiksi eläinlääkärin toiminnasta johtuvaa hoitovirhettä eivätkä hoitohenkilökunta ja asiakas pääse palautteen käsittelyssä yhteisymmärrykseen, on asiakkaan ja eläinlääkärin yhteisenä apuna asian käsittelyssä puolueeton viranomaistaho Eviran Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta, Kaimio sanoo.
Tapausten arvioimiseksi Evira käyttää apunaan kutsumiaan asiantuntijoita, jotka ovat tunnetusti taitavia ja kokeneita henkilöitä, jotka edustavat Eviran kannalta merkityksellistä tieteellistä, käytännön eläinlääkinnän tai muuta asiantuntemusta. Lautakunta arvioi sitä, onko eläinlääkäri menetellyt eläimen hoidossa eläinlääketieteellisesti arvioiden asianmukaisesti vai onko eläintä hoidettaessa tapahtunut eläimelle kuoleman, vamman tai muun vahingon aiheuttanut, eläinlääkärin toiminnasta johtuva hoitovirhe.
Tutustu lähteisiin:
Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta (29/2000)
Laki eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnasta (1205/2001)
Eläintautilaki (441/2013)