Pohjois-Suomen Eläinsairaala

Pohjois-Suomen Eläinsairaala

Olemme täällä sinua ja lemmikkiäsi varten 24h!

Tänään: Avoinna 24 h

Päivystys

Työntekijät

Pia Jokivirta

Sairaalan johtaja

Pia Jokivirta

Minulla on kaupallisen alan koulutus ja lähes kymmenen vuoden kokemus eläinlääkäriliiketoiminnasta. Haluan työssäni hyödyntää oman osaamiseni eläinystävien, niiden omistajien ja lemmikkien kanssa työskentelevien alan ammattilaisten hyväksi. Tärkeää työssäni minulle on henkilökuntamme hyvinvointi ja asiakkaidemme tyytyväisyys. Haluan jatkuvasti kehittää itseäni työssäni ja varmistaa sairaalamme toiminnan jatkuva kehittyminen. Vapaa-ajallani olen mukana mm. Oulun Läänin Pelastuskoirayhdistyksessä. Koirani Mango on hälytysryhmässä toimiva pelastuskoira ja toinen koirani Kiiwi on aloittanut harjoittelun. Kirjoitan myös koira-aiheista blogia tassutieto.fi.   EläimetAustraliankelpie Mango
Lue lisää työntekijästämme Pia
default avatar

Sairaalamanageri

Johanna Hatunen

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja minulla on useiden vuosien työkokemus erilaisista työtehtävistä kaupalliselta sekä finanssialalta. Olen aina viihtynyt eläinten parissa, joten nautin siitä, että saan työskennellä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Asiakkaidemme, niin eläinten kuin omistajien, tyytyväisyys on minulle tärkeää ja haluan työpanoksellani edistää sekä tukea tätä. Haluan myös auttaa meillä toimivia alansa ammattilaisia menestymään työssään ja luoda työyhteisön, jossa jokainen viihtyy. Minulle on tärkeää, että saan kehittää omaa toimintaani ja ymmärrän muutosvalmiuden merkityksen sairaalamme menestymiselle. Töiden ulkopuolella minut pitää aktiivisena keskikokoinen villakoira Ninni, jonka kanssa viihdymme luonnossa. Harrastan tämän lisäksi myös kuntosalilla käyntiä sekä kirjallisuutta. EläimetKeskikokoinen villakoira Ninni
Lue lisää työntekijästämme Johanna
Sirkka Sepp

sairaalan eläinlääketieteellinen asiantuntija ja päivystysosaston johtaja

Sirkka Sepp

Eläinlääkäri

Sirkka on valmistunut eläinlääkäriksi Viron Maatalousyliopistossa vuonna 2018. Hän on suorittanut Graduate Academy jatkokoulutuksen IVC Evidensiassa 2018-2020 sekä anestesia- ja tehohoidon internshipin Eläinsairaala Evidensia Tammistossa vuonna 2020. Hän tekee tällä hetkellä työn ohessa pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin tutkintoa (Helsingin Yliopisto). Sirkka on erityisesti kiinnostunut kissojen ja koirien akuutti- ja tehohoidosta. Hän toimii Pohjois-Suomen eläinsairaalassa eläinlääketieteellisenä asiantuntajana sekä päivystysosaston osastonjohtajana. Kielitaito: suomi, english, viro Perehteyneisyys: akuutti- ja tehohoito, anestesia   Eläimet Kotikissa Mane Kotikissa Siiri
Lue lisää työntekijästämme Sirkka
Sari Haikola

Leikkausosasto

Sari Haikola

Erikoiseläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2000 ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi 2006.  Aloitin työt heti valmistumisen jälkeen ja olen hoitanut pieneläimiä Oulun alueella siitä lähtien. Hoidan mielelläni kaikenlaisia koira- ja kissapotilaita, mutta erityisesti teen sekä peruskirurgiaa että haastavampia leikkauksia. Vatsaontelon tähystysleikkauksia olen tehnyt vuodesta 2012 lähtien. Lisäksi teen tähystystutkimuksia; mm korvien video-otoskooppihoidot, nenäontelon tähystykset, ruuansulatuskanavan vierasesinetähystykset jne. Olen käynyt säännöllisesti jatkokouluttautumassa erilaisilla kursseilla Suomessa ja ulkomailla. Viimeisimpänä ESAVSin (European School for Advanced Veterinary Studies) pehmytkudoskirurgian kurssilla tammikuussa 2018 Wienissä.   Kielitaito Suomi English   Kiinnostuksen kohteet Anestesia Pehmytosakirurgia Yleiskirurgia Yleislääketiede
Lue lisää työntekijästämme Sari
Tuomo Martinmäki

Leikkausosasto, Urheilukoiraklinikka

Tuomo Martinmäki

Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi 2011. Evidensiassa olen työskennellyt vuodesta 2017 alkaen. Olen erikoistumassa pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi ja pääsääntöisesti teen ortopediaa. Koulutuksia käyn säännöllisesti viimeisimmän informaation saamiseksi. Viimeisimpänä laajempana koulutuksena olen suorittanut Evidensian Canine Sport Medicine and Orthopedics sertifikaatin vuonna 2021. Kotona päivää piristää 2 burmaa ja 1 kotikissa. Uusi rottweiler talouteen tulee toivottavasti lähiaikoina. Kielitaito: Suomi, English Eläimet Burma Dumbo Burma Lili Rottweiler Maqu Rottweiler Darra Maatiaiskissa Tiuku Taidot Tuki- ja liikuntaelinsairaudet / Ortopedia Diagnostinen kuvantaminen Ortopedinen kirurgia Pehmytosakirurgia Yleiskirurgia Yleislääketiede
Lue lisää työntekijästämme Tuomo
Johanna Ilkka

Leikkausosaston vastuuhoitaja, Urheilukoiraklinikka

Johanna Ilkka

Hoitaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi Keski-Pohjanmaan Maaseutuopistosta 2016. Klinikkaeläinhoitajan opinnot aloitin 2017 Kajaanissa, josta valmistuin 2018. Työharjoitteluiden jatkoksi aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa helmikuussa 2018. Suurin kiinnostuksen kohteeni on leikkaussalityöskentely sekä anestesiat. Pyrin kehittämään ja kouluttamaan itseäni lisää alalla joka kehittyy jatkuvasti. Tällä hetkellä toimin leikkaussali ja tähystys tiimin tiimiesimiehenä. Vapaa-aika kuluu staffien kanssa lenkkeillessä, sekä Tokon, Rally-Tokon ja näyttelyiden parissa. EläimetKotikissa RoopeStaffordshirenbullterrieri RonjaStaffordshirenbullterrieri Roosa
Lue lisää työntekijästämme Johanna
Tiina Ojala

Leikkausosasto

Tiina Ojala

Hoitaja

Klinikkaeläinhoitajan erikoisammattitutkinto EAT 2020, suuntautuminen akuutti- ja tehohoito Pieneläinhoitajan ammattitutkinto 2006 Pieneläinhoitaja  2003-2005 Eläintenhoitaja 2000-2001 Lahden Eäinlääkäriasema 2004-2012, Univet Hattula Eläinsairaala 2012-2016, Pohjois-Suomen Eläinsairaala 2016 – Kielitaito: Suomi English EläimetMaine coon RistoKotikissa Iiris
Lue lisää työntekijästämme Tiina
default avatar

Leikkausosasto, Urheilukoiraklinikka

Milla Vanhala

Hoitaja

Olen valmistunut klinikkaeläintenhoitajaksi tammikuussa 2012, työkokemusta alalta on vuodesta 2011 lähtien. Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin työt elokuussa 2020. Työskentelen ortopedisenä hoitajana osana Pohjois-Suomen Eläinsairaalan Urheilukoiraklinikan tiimiä. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on leikkaussalityöskentely, anestesiologia, diagnostinen kuvantaminen sekä akuuttipotilaat ja tehohoito.   Aiempi työkokemus: Eläinklinikka Tähti 2011 Hiskinmäen Eläinsairaala 2012 Eläinlääkäriasema Akuutti 2012-2014 Oulun Eläinklinikka 2014-2020 EläimetKääpiövillakoira KiiaBokseri DiivaMaatiaiskissa Kusti
Lue lisää työntekijästämme Milla
default avatar

Leikkausosasto

Hanne-Mari Raikonen

Hoitaja

Valmistuin Ylä-Savon ammattiopistosta maatalousalan perustutkinnosta eläintenhoitajaksi vuonna 2014. Jatkoin samassa ammattiopistossa eläintenhoidon ammattitutkintoon ja valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2015. Alan töitä aloin tekemään jo opiskeluaikana. Aloitin työt Pohjois-Suomen eläinsairaalassa joulukuussa 2021.  Kiinnostuksen kohteitani ovat välinehuolto sekä leikkaussalityöskentely.   Eläimet maatiaiskissat Urkki ja Reiska jämtlanninpystykorva Lara pohjanpystykorva Rusina tarantula Pirkko-Yrjänä akaattikotilot Kittana ja Käikäle
Lue lisää työntekijästämme Hanne-Mari
Saara Keränen

Urheilukoiraklinikka

Saara Keränen

Eläinfysioterapeutti

Olen valmistunut fysioterapeutiksi 2007 ja eläinfysioterapeutiksi 2014. Työssäni tärkeimmät työkalut ovat käteni, omistajien ohjaus koiran kuntouttamisessa, laser ja akupunktio sekä sähköakupunktio. Koiria minulla on ollut lapsuudesta asti, on ollut myös kissoja ja intuja. Belgianpaimenkoirillani harrastin pk-lajeja, vesipelastusta ja veto lajeja. Tällä hetkellä eletään pienen shipperke pojan kanssa ja mietitään mitä sitä aletaan harrastamaan. EläimetSchipperke Äijö
Lue lisää työntekijästämme Saara
Karoliina Lindgren

Päiväosaston johtaja

Karoliina Lindgren

Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääkäriksi Varsovan yliopistosta kansainväliseltä puolelta kevättalvella 2020 ja aloitin erikoistumisen pieneläinsairauksiin Helsingin yliopistossa elokuussa 2021. Sisätaudit, etenkin onkologia eli kasvainsairaudet sekä gastroenterologia eli ruoansulatuskanavan sairaudet kuuluvat tällä hetkellä suurimpiin mielenkiinnon kohteisiini. Tykkään myös käsillä tekemisestä, joten teen hammashoitoja sekä leikkauksia, kuten sterilisaatioita ja kastraatioita. Kotona iltojani ilostuttaa ragdollit Magnus ja Morran sekä tsekinpaimenkoira Lahja. Jatkokoulutukset: IVC Evidensia Graduate Academy ESAVS Dentistry 1 Eläimet Ragdoll Magnus Ragdoll Morran Tsekinpaimenkoira Lahja
Lue lisää työntekijästämme Karoliina
Saana-Kaisa Nieminen

Päiväosasto

Saana-Kaisa Nieminen

Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016. Urani alussa työskentelin kunnaneläinlääkärin sijaisena useammassa eri kaupungissa. Evidensiassa aloitin keväällä 2017.  Hoidan kaikenlaisia koira-, kissa- ja jyrsijäpotilaita. Olen erityisen kiinnostunut pieneläinten ihosairauksista ja pyrin oppimaan niistä koko ajan lisää. Teen myös korvatähystyksiä (video-otoskopia). Vapaa-ajallani harrastan ratsastusta, nose workia ja fat bike -maastopyöräilyä. Kielitaito: Suomi, English TaidotYleiskirurgiaYleislääketiede
Lue lisää työntekijästämme Saana-Kaisa
Emmi Sallinen

Päiväosasto

Emmi Sallinen

Eläinlääkäri

Olen Haukiputaalta kotoisin oleva eläinlääkäri, valmistuin toukokuussa 2019 Helsingin yliopistosta. Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa työskentelin ensimmäistä kertaa kandina kesällä 2018 ja syksyllä 2019 aloitin vakituisena työntekijänä. Eläinlääkärin ammatista innostuin oman ensimmäisen lemmikkini, Aurora-kanin myötä. Olen kiinnostunut eksoottisten potilaiden hoidosta, erityisesti kaneista ja jyrsijöistä ja opiskelenkin aiheesta jatkuvasti lisää. Tällä hetkellä peruskäyntien lisäksi teen kanien ja jyrsijöiden hammashoitoja sekä erilaisia leikkauksia. Eksoottisten eläinten lisäksi teen koirien ja kissojen hammashoitoja, kuten hampaiden leikkauksellisia poistoja. Kaneista, jyrsijöistä ja freteistä olen käynyt eurooppalaisen jatkokoulutuskurssin (ESAVS Small mammal I). Omasta eläintarhasta löytyy tällä hetkellä kaksi kania, marsu ja kaksi kissaa.
Lue lisää työntekijästämme Emmi
Martina Naumanen

Päiväosasto

Martina Naumanen

Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääkäriksi vuonna 2016. Olen työskennellyt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa vuodesta 2019 saakka.   Suoritin ESAVS kardiologiakurssit 1-3 ja teen eläinsairaalassa sydämen ultraäänitutkimuksia. Tarjoan myös ajanvarausaikoja sisätauti ja endokrinologia potilaille, erityisesti koirien ja kissojen diabeteksen hoito on mielenkiinnonkohteeni.   Puhun englantia, mutta tarvittaessa hoitajani toimii käynnillä tulkkina.   Kotona minulla on useita kissoja ja ankkoja. Vapaa aikanani pidän puutarhan hoidosta.
Lue lisää työntekijästämme Martina
Sonja Riihijärvi

Päiväosasto

Sonja Riihijärvi

Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Viron maatalousyliopistosta kesän 2022 alussa. Ennen valmistumistani olen työskennellyt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa hoitajaharjoittelijana sekä eläinlääketieteen kandidaattina. Olen kiinnostunut erityisesti eläinten silmäsairauksista, mutta hoidan mielelläni kaikenlaisia pieneläinpotilaita. Vapaa-ajallani harrastuksiin kuuluu liikunta sekä koiran kanssa touhuaminen. Eläimet Pitkäkarvainen collie Ninni
Lue lisää työntekijästämme Sonja
default avatar

Päiväosasto

Anni Hemminki

Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016. Hoidan monenlaisia potilaita, erityisesti pidän sisätautipotilaiden ja kissapotilaiden hoitamisesta. Valmistumisen jälkeen olen osallistunut mm. kissalääketieteen koulutuksiin ja olen suorittanut CVE/ISFM Feline Medicine Distance Education Course -kurssin. Vapaa-ajallani harrastan monipuolisesti liikuntaa.
Lue lisää työntekijästämme Anni
Anneli Saranki

Päiväosasto

Anneli Saranki

Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi 2016 ja Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin heinäkuussa 2020.   Pääasiassa työpäiväni täyttyvät hammaspotilaista. Erityisesti minua kiinnostaa koirien ja kissojen hampaiden- ja suun sairauksien lisäksi neurologia. Näistä aiheista olen hankkinut lisäkoulutusta. Ammatillisena tavoitteena minulla on kehittää edelleen omaa osaamistani lisäkoulutuksin, jotta voisin tarjota potilaille mahdollisimman hyvän ja ammattitaitoisen hoidon.   Vapaa-ajalla viihdyn kuntosalilla ja koiran kanssa luonnossa. Lisäkoulutukseni: •             ESAVS (European School for Advanced Veterinary Studies) Dentistry I, II, IV ja V •             ESAVS Feline Dentistry •             ESAVS Neurology I ja Neurology II •             ESAVS Neuropathology and MRI Interpretation •             Quadam Spinal Disorders in Dogs and Cats   Kielitaito: Suomi Englanti Viro   Eläimet: Sekarotuinen Hipsu  
Lue lisää työntekijästämme Anneli
default avatar

Päiväosasto

Maria Greus

Hoitaja

Valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2017, vaikkakin alan työkokemusta on karttunut jo vuodesta 2011 lähtien. Aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa kesällä 2020. Työskentelen pääsääntöisesti eläinlääkärin parina hammashoidoissa.  Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu lemmikkien hammas- ja suusairaudet sekä kissojen kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Lue lisää työntekijästämme Maria
Anna Vainionpää

Päiväosasto

Anna Vainionpää

Hoitaja

Valmistuin eläintenhoitajaksi 2013 ja klinikkaeläinhoitajaksi 2017 Kainuun ammattiopistosta. Aloitin Evidensialla talvella 2019. Kiinnostukseni kohteita ovat laboratoriotyöskentely, radiologinen kuvantaminen sekä haavojenhoito. EläimetMyssla IslanninlammaskoiraKelmi Islanninlammaskoira
Lue lisää työntekijästämme Anna
Anu Väisänen

päiväosaston vastuuhoitaja

Anu Väisänen

Hoitaja

Olen vuonna 2014 valmistunut humaanipuolelle lähihoitajaksi ja vuonna 2018 sairaanhoitajaksi. Humaanipuolella olen työskennellyt vanhus- sekä kehitysvammapuolella. Tammikuussa 2019 ajauduin sattumusten kautta Oulun Evidensialle ja tällä hetkellä opiskelenkin oppisopimuksella klinikkaeläintenhoitajaksi. Tarkoituksena on valmistua vuoden 2020 puolella. Kiinnostuksen kohteitani ovat radiologinen kuvantaminen sekä laboratoriotyöskentely.
Lue lisää työntekijästämme Anu
Jasmin Kamunen

Päiväosasto

Jasmin Kamunen

Hoitaja

Valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2018 ja työharjoittelun jatkoksi aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa huhtikuussa 2018. Harrastuksiini kuuluu kuntosali ja koirani Kamin kanssa agility ja pienimuotoisesti näyttelyt. EläimetShiba KamiKissa TomppaKissa Oliver
Lue lisää työntekijästämme Jasmin
Jaana Benali

Päiväosasto

Jaana Benali

Hoitaja

Olen suorittanut kaupallisen alan koulutuksen 1991. Eläintenhoitajan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2004 ja maatalousalan perustutkinnon osasuorituksen (työskentely maatalousalalla) vuonna 2010. Vuoden 2019 marraskuussa suoritin klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinnon. Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin työt tammikuussa 2020 päivystystiimissä. Edeltäviin vuosiin on mahtunut työskentelyä toimistossa, navetoilla ja talleilla. Eläimet suurista pieniin on tulleet vuosien saatossa tutuiksi ja olleet aina lähellä sydäntä.   Kielitaito Suomi Englanti Eläimet Borzoi Krypto Cirneco dell’etna Halla Norjalainen metsäkissa Penni Maatiaiskissa Liira ja Dirham
Lue lisää työntekijästämme Jaana
Jenni Uusitalo

Päiväosasto

Jenni Uusitalo

Hoitaja

Valmistuin Oulun Yliopistolta Biologian laitokselta Maisteriksi vuonna 2014. Sen jälkeen vietin kaksi vuotta Australiassa ja vuoden Irlannissa työskennellen eri eläinten kanssa, muuan muassa koirien, kissojen, lehmien ja kamelien kanssa. Suoritin klinikkaeläinhoitajan tutkintoni Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa oppisopimuksella ja valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2020. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu leikkaussalityöskentely. Kielitaito: Suomi, English
Lue lisää työntekijästämme Jenni
default avatar

Päiväosasto

Sonja Viinamäki

Laboratoriohoitaja

Valmistuin humaanipuolelta laboratoriohoitajaksi toukokuussa 2022. Aiemmalta koulutukseltani olen biologi, joten minulle on ehtinyt kertyä monipuolista laboratorioalan kokemusta niin terveydenhuollon parista kuin tutkimuspuoleltakin. Työni Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin tammikuussa 2023. Laboratoriotyössä minua viehättää eniten tarkkuutta vaativa työskentely sekä erilaisten analysaattoreiden käyttö ja huoltaminen. Kielitaito: Suomi Englanti
Lue lisää työntekijästämme Sonja
Kaisa Lahtela

Asiakaspalveluosaston johtaja

Kaisa Lahtela

Asiakaspalvelija

Olen valmistunut kaupan-alalta 2010 ja humaanipuolen lähihoitajaksi 2016. Asiakaspalvelusta minulla on kokemusta jo 10 vuodelta. Eläinten kanssa olen viettänyt koko ikäni ja ne on sydäntä lähellä. Tässä työssä yhdistyykin mukavasti sekä lemmikkien että omistajien ammattitaitoinen palvelu. Uudessa päivystävässä Pohjois-Suomen eläinsairaalassa aloitin syksyllä 2019. Vapaa-ajalla tykkään mm. patikoida koirieni kanssa. Eläimetkääpiöpinseri Namumonirotuinen Ruska
Lue lisää työntekijästämme Kaisa
default avatar

Asiakaspalveluosasto

Noora Malinen

Asiakaspalvelija

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi 2017, jonka jälkeen suoritin asepalveluksen Kajaanissa sotakoira-osastolla. Suoritin koirahierojakoulutuksen kesällä 2020. Omaan vahvan asiakaspalvelutaustan ja aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa tammikuussa 2021. Olen kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista ja terveydestä ja asiakaspalvelijana pääsen työskentelemään omistajien kanssa. Vapaa-ajallani touhuan koirani kanssa kaikkea vaelluksista tehojumppatunteihin, vastapainoksi iltaisin uppoudun kirjojen maailmaan.
Lue lisää työntekijästämme Noora
default avatar

ASIAKASPALVELUOSASTO

Jenni Orava

Asiakaspalvelija

Olen suorittanut hevostalouden perustutkinnon vuonna 2018 sekä luonnonvara-alan ammattikorkeakoulu tutkinnon vuonna 2022.  Työskentelyn Pohjois-Suomen Eläinsairaalalla aloitin heinäkuussa 2022. Eläimet ovat olleet aina iso osa elämääni, erityisesti kissat sekä hevoset. Kissoja minulla on aina ollut ja tällä hetkelläkin on kaksi, Nuutti ja Rudolf. Vähän erikoisempana jo edesmenneenä lemmikkinä mainittakoon vielä viljakäärme Pimu. Asiakaspalvelijana saan tehdä työtä mistä todella pidän.
Lue lisää työntekijästämme Jenni
default avatar

ASIAKASPALVELUOSASTO

Jonna Lilja

Asiakaspalvelija

Minulla on kaupallisen alan koulutus sekä turvallisuusalan koulutus. Kokemusta erilaisista asiakaspalvelutehtävistä on jo ehtinyt kertyä 20 vuoden ajalta. Eläimet ja luonto ovat aina olleet minulle erityisen tärkeitä. Lemmikkeinä minulla on ollut kissoja. Nykyisin luonani käy hoitolemmikkinä kissa.
Lue lisää työntekijästämme Jonna
default avatar

Päivystysosasto

Adela Vancea

Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi kesällä 2019 Romaniassa (University of Agricultural Sciences and Veterinary Medicine of Cluj-Napoca). Opiskelujen aikana olin harjoittelussa Englannissa ja heti valmistumisen jälkeen tulin harjoitteluun Pohjois-Suomen Eläinsairaalaan. Harjoittelun jälkeen aloitin työt päivystyseläinlääkärinä. Olen energinen persoona ja haluan oppia koko ajan lisää. Vapaa-ajalla harrastan lukemista, ruuan laittoa, ulkoilua luonnossa ja matkustamista. Kielitaito englanti romania   EläimetBeagle Dobby
Lue lisää työntekijästämme Adela
default avatar

Päivystysosasto

Karolina Mockerova

Eläinlääkäri

Valmistuin vuonna 2014 tšekkiläisestä yliopistosta University of Veterinary Sciences Brno. Olen työskennellyt 8 vuoden ajan pieneläinklinikalla Tšekissä. Pidän ammattitaitoani yllä säännöllisesti kouluttautumalla ja olen osallistunut useisiin eläinlääketieteellisiin seminaareihin ja kongresseihin. Nautin työssäni eniten kirurgiasta. Harrastuksenani on matkailu, vaeltaminen, metsästys sekä kalastus. Minulla on ollut aiemmin useita lemmikkejä hevosista käärmeisiin ja nyt olen suunnitellut koiranpennun hankkimista.
Lue lisää työntekijästämme Karolina
default avatar

Päivystysosasto

Eeva Raappana

Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2021 Helsingin yliopistosta. Ennen valmistumistani työskentelin Koillismaalla kunnaneläinlääkärin sijaisena. Aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa valmistumiseni jälkeen, ja jatkokouluttaudun tällä hetkellä IVC Graduate Academy -ohjelmassa. Kiinnostuksen kohteeni ovat akuutti- ja tehohoito. Olen kotoisin Haukiputaalta ja harrastan ratsastusta, liikuntaa ja ulkoilua. Koulutukset: IVC Evidensia Graduate Academy 2021 - (jatkuu) Kielitaito: Suomi Englanti
Lue lisää työntekijästämme Eeva
Erika Takkinen

Päivystysosaston vastuuhoitaja

Erika Takkinen

Hoitaja

Olen valmistunut hevosenhoitajaksi 2012, jonka jälkeen työskentelin asiakaspalvelualalla 6v. Valmistuin oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi toukokuussa 2019. Olen erityisesti kiinnostunut diagnostisesta kuvantamisesta sekä tähystystutkimuksista. Eläimet Shetlanninlammaskoira Salli Monirotuinen Iita Kissat Kerttu ja Mauno
Lue lisää työntekijästämme Erika
Eveliina Väliheikki

Päivystysosasto

Eveliina Väliheikki

Hoitaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi vuonna 2017. Aloitin Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa vuoden 2018 loppupuolella ja tällä hetkellä opiskelen klinikkaeläinhoitajaksi oppisopimuksella. Kotona minulla on kaksi maatiaiskissaa Nyytti ja Nestori. Kielitaito: Suomi English Eläimet Maatiaiskissa Nyytti Maatiaiskissa Nestori
Lue lisää työntekijästämme Eveliina
Taina Paulavirta

Päivystysosasto

Taina Paulavirta

Hoitaja

Olen valmistunut klinikkaeläinhoitajaksi tammikuussa 2017. Pohjois-suomen eläinsairaalassa aloitin lokakuussa 2018. Perinteisen klinikkatyön ohella mielenkiinnon kohteisiini kuuluu tehohoito sekä radiologinen kuvantaminen. EläimetEsko, maine coonMatti, maatiaiskissaTeppo, maatiaiskissaKisuli, maatiaiskissaMisuli, maatiaiskissaLucifer, monirotuinenRocky, monirotuinenTara, siperianhuskySaga, monirotuinenSeita, monirotuinenCera, monirotuinenDomino, hevonenJunnu, poni
Lue lisää työntekijästämme Taina
default avatar

Päivystysosasto

Laura Ojala

Hoitaja

Valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi marraskuussa 2021 ja jäin lähes saman tien töihin Pohjois-Suomen Eläinsairaalaan päivystystiimiin. Päivystystiimissä viihdyn parhaiten, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen. Omia eläimiä löytyy joka lähtöön, aina liskosta lemmikkilehmiin saakka, joten erikoisemmatkaan potilaat eivät jännitä minua.   Eläimet Labradorinnoutaja Roki Karkeakarvainen mäyräkoira Maisa Plottinajokoira Sami Maatiaiskissa Väiski PSK-lehmät Manta ja Myrsky Lampaat Paspartuu ja Maikki Ankat 9kpl Kanat 11kpl Berberiskinkki Leevi Kilpikonna Kalle
Lue lisää työntekijästämme Laura
Vilma Seppänen

Päivystysosasto

Vilma Seppänen

Hoitaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi 2018. Klinikkaeläinhoitajaksi aloin opiskelemaan 2018 vuoden syksyllä ja valmistuin oppisopimuksella 2019 vuoden lopussa.  Eläimet Australianpaimenkoirat Sulo ja Remi
Lue lisää työntekijästämme Vilma
Elina Nevalainen

Päivystysosasto

Elina Nevalainen

Hoitaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi Ylä-Savon ammattiopistosta vuonna 2009. Aloitin keväällä 2012 työskentelyn Evidensia Eläinsairaala Finnossa ja siellä suoritin myös klinikkaeläintenhoitajan erikoistumisen vuonna 2014. Ouluun muutin vuonna 2016, jolloin työni jatkui Eläinsairaala Evidensia Oulussa. Klinikan laajennuttua isommaksi sairaalaksi Pohjois-Suomen Eläinsairaalaksi, työnkuvani muuttui päivystyshoitajaksi sekä tiimiesimieheksi tilausvastaaville. Kotoa minulta löytyy maatiaiskissat Mimmi ja Lilli EläimetKotikissa MimmiKotikissa Lilli
Lue lisää työntekijästämme Elina
default avatar

Päivystysosasto

Lotta Huuki

Hoitaja

Olen valmistunut klinikkaeläinhoitajaksi 2021 vuoden alussa, mutta työkokemusta alalta minulla on vuodesta 2017 lähtien. Työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin vuoden 2023 tammikuussa.  Päivystystiimissä työskentelyssä tykkään siitä, että työ on hyvin vaihtelevaa ja koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan.   Eläimet: Kääpiösnautseri Viuhti
Lue lisää työntekijästämme Lotta
default avatar

Päivystysosasto

Päivi Kaarto

Hoitaja

Olen yli 20 vuotta työskennellyt hoitajana useilla eri pieneläinklinikoilla. Osaamista on karttunut monenlaisista työtehtävistä. Erityisesti mielenkiinnon kohteeni on eläinten anestesioissa, mutta nykyisin myös päivystys- ja tehohoidossa, jonka parissa pääsääntöisesti työskentelen täällä Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa.
Lue lisää työntekijästämme Päivi
default avatar

Päivystysosasto

Silja Vihelä

Hoitaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi vuonna 2018 ja klinikkaeläinhoitajaksi vuoden 2022 loppupuolella. Jäin suoraan opintojeni jälkeen töihin Pohjois-Suomen Eläinsairaalan päivystystiimiin. Tykkään päivystystyön monipuolisuudesta ja siitä, että jokainen päivä ja on erilainen. Vapaa-aikani kuluu perheeni, koiramme Ankin sekä poniemme Peikon ja Artturin kanssa puuhaillessa. Eläimet: Monirotuinen koira Anki Shetlanninponi Peikko Welsh poni Artturi
Lue lisää työntekijästämme Silja
default avatar

Päivystysosasto

Aline Tenorio

Hoitaja

default avatar

Päivystysosasto

Jenna Puhakka

Avustaja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi 2017 Kainuun ammattiopistosta. Tämän jälkeen opiskelin ja työskentelin turvallisuusalalla. Aloitin Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa avustajana tammikuussa 2022. Kotoa minulta löytyy gordoninsetteri.
Lue lisää työntekijästämme Jenna
default avatar

Päivystysosasto

Pauliina Lampinen

Avustaja

Olen suorittanut maatalouden perustutkinnon ja valmistuin eläintenhoitajaksi syksyllä 2018. Aloitin työskentelyn Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa helmikuussa 2022. Harrastuksiin kuuluu metsästys, koiranäyttelyt, haukkukokeet sekä vetolajit koirien kanssa. Kielitaito Suomi English   Eläimet pohjanpystykorva Urho pohjanpystykorva Sylvi
Lue lisää työntekijästämme Pauliina
default avatar

Päivystysosasto

Josefiina Kerola

Avustaja

Valmistuin eläintenhoitajaksi Keski-Pohjanmaan ammattiopistolla, Kannuksessa vuonna 2019. Tein valmistumisen jälkeen töitä maatalouslomittajana 3,5 vuotta kunnes aloitin työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa englanninkielisenä avustajana vuoden 2023 tammikuussa.   Harrastan vapaa-ajallani erilaisia käsitöitä ja tykkään lenkkeillä koirieni kanssa metsässä.   Lemmikit: Amerikanstaffordshirenterrieri Maru, kääpiöbullterrieri Uuti ja kotikissa Nuppu   Kielitaito: Suomi Englanti
Lue lisää työntekijästämme Josefiina
default avatar

Päivystysosasto

Karoliina Hulkko

Hoitaja

Olen 2. vuoden eläinlääketieteen opiskelija. Aikaisemmalta koulutukseltani olen Agrologi (AMK), laborantti ja minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys. Aloitin työskentelyn Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa hoitajana joulukuussa 2021. Työskentelen pääasiassa työtehtävissä eläinsairaalalla asiakaspalvelussa ja päivystysosastolla, kun olen vapaajaksolla opinnoista.   Eläimet Briardi Karma
Lue lisää työntekijästämme Karoliina
default avatar

Päivystysosasto

Jutta Kivioja

Hoitaja

Valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi 2022 alkuvuodesta ja aloitin saman tien työt Pohjois-Suomen Eläinsairaalaan päivystystiimissä. Päivystystiimissä viihdyn parhaiten, koska päivät ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Eläimet Saksanpaimenkoira Ava Shetlanninlammaskoira Nella Suomenhevonen Leo Maatiaiskissa Max
Lue lisää työntekijästämme Jutta
Suvi Keränen

Päivystysosasto

Suvi Keränen

Hoitaja

Suvi on valmistunut Amiedusta eläintenhoitajaksi vuonna 2003. Klinikkatyön ohella hän tekee näyttötutkintoarviointeja klinikkaeläinhoitajille, eläintenkouluttajille ja eläinhoitolanpitäjille. Arviointien vuoksi tutkinto ”päivitettiin” klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2013 Kainuun ammattioppilaitoksessa. Suvilla on Vuoden Pieneläinhoitajan titteli vuodelta 2008 ja Näyttötutkintomestarin pätevyys vuodelta 2016. Klinikkaeläinhoitajan työkokemusta on vuodesta 2002 asti: Koirakissaklinikka Oy, Turku 2002-2012 Pieneläinpäivystys viikonloppuisin, Turun kaupunki 2003-2011 Eläinlääkäriasema Akuutti, Oulu 2012 Eläinlääkäriasema Otus, Oulu 2012-2013 Univet Oulu Eläinlääkäriasema 2013- 2015 Evidensia Oulunportti 2015- Suvi on toiminut myös tutkimushoitajana Orion Oy:n koirien kuivasilmäisyystutkimuksessa vuosina 2009-2010. Ammatillisia koulutuksia: Hill`s ravitsemusneuvoja 2004 Royal Canin tuoteneuvoja 2011 Vuosittaiset klinikkaeläinhoitajien luennot Kotona asustaa labradorinnoutaja Puhti ja sileäkarvainen noutaja Pati. Vapaa-aika kuluu pelastuskoiratoiminnassa ja kodin askareissa. Suvin erityisen kiinnostuksen kohteita on eläinten ravitsemus ja leikkaussalityöskentely. Kielitaito: Suomi English EläimetLabradorinnoutaja PuhtiSileäkarvainen noutaja Pati
Lue lisää työntekijästämme Suvi
default avatar

Päivystysosasto

Linda Birgisdottir

Hoitaja

Opiskelin eläintenhoidon hoitotyötä Norjassa (Norwegian School of Veterinary Science) ja valmistuin vuonna 2011. Olen aiemmin työskennellyt Ruotsissa useammassa eri eläinsairaalassa. Pohjois-Suomen Eläinsairaalassa aloitin työt joulukuussa 2022. Kielitaito: Englanti ja Ruotsi Lemmikit: Saksanpaimenkoira Lafayette  
Lue lisää työntekijästämme Linda