Kissa oksentaa

Oksentaminen ei ole kissalle normaalia. Omistajien on syytä huolestua etenkin, jos kissa oksentaa jatkuvasti tai jos kissa oksentaa verta. Oksentaminen saattaa liittyä kissan lääkitykseen, myrkytykseen, suoliston tukokseen tai tulehdukseen, munuaisten tai maksan toimintahäiriöön, virtsatietukokseen, sokeritautiin, kohtutulehdukseen, kilpirauhasen liikatoimintaan tai kasvainsairauteen. Hoitamattomana nämä vakavat sairaudet voivat johtaa vakaviin komplikaatioihin ja jopa kissan kuolemaan.

Kissa oksentaa – kotihoito

Jos oireet ovat lieviä, kissa juo ja on muuten pirteä, voit hoitaa vaivaa kotikonstein:

  • Huolehdi, että lemmikillä on vettä tarjolla.
  • Tarjoa helposti sulavaa, maittavaa ruokaa useita pieniä annoksia päivässä. Esimerkiksi eläinlääkäriasemilta saatavat erikoisruuat voivat auttaa taltuttamaan vatsavaivat. Myös vähärasvaista, kypsennettyä lihaa tai kalaa voi antaa pieninä annoksina.
  • Anna lemmikin siirtyä takaisin omaan ruokaan pikkuhiljaa noin viikon kuluessa.
  • Tukihoitona voidaan antaa apteekista ilman reseptiä saatavia ravintolisiä, jotka rauhoittavat suoliston toimintaa. Lisäksi lemmikki saa näistä takaisin menetettyjä suoloja sekä hyviä suolistobakteereita.

Jos kissan yleisvointi heikkenee ja oireet ovat rajuja tai pitkäkestoisia, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Lääkitys

Apteekeista saatavat vatsaongelmiin tarkoitetut lemmikkien ravintolisät rauhoittavat suolen toimintaa. Ihmisten lääkkeet ja ravintolisät eivät sovi kissoille.

Kissan pahoinvointi autossa

Matkustamiseen tottumattoman kissan kuljettaminen autossa voi saada kissan oksentamaan. Matkapahoinvoinnin aiheuttaa auton liikkeiden vaikutus tasapainoelimeen ja maiseman viliseminen kissan näkökentässä. Tästä seuraa hermoston kuormittuminen ja oksennuskeskuksen aktivoituminen joka johtaa kissan oksentamiseen. Tilannetta pahentaa se, että kissa oppii pelkäämään matkustamista ja oksentaa jatkossa yhä herkemmin.

Kissan akuutti oksentelu

Kissan akuutilla oksentelulla tarkoitetaan alle 3 päivää kestänyttä oksentamista, joka paranee itsestään ilman suurempia toimenpiteitä. Pahoinvointi voi olla seurausta pilaantuneen ruoan syömisestä. Kesällä lautaselle jätetty ruoka pilaantuu muutamassa tunnissa, etenkin raaka jauheliha. Ruokamyrkytykseen voi liittyä myös ripulia, väsymystä ja kuivumista. Huolehdi sairastavan kissan nesteen saamisesta.

Ei paastoa, vaan pieniä annoksia

Akuuttia oksennustautia voi seurata kotona yhden kahden päivän ajan, jos kissan kunto on muuten hyvä. Älä paastota oksentavaa kissaasi vaan tarjoa sille pieniä ruoka-annoksia säännöllisesti, jotta sen suoliston toiminta pysyy kunnossa. Raikasta vettä on oltava jatkuvasti tarjolla.

Verinen oksennus on vaaran merkki

Vie kissasi eläinlääkärille, jos sen oksentelu jatkuu seuraavana päivänä tai kissasi ei juo riittävästi, se on voimaton, oksennuksessa on verta, tai kissa aristaa mahan tunnustelua. Pitkään jatkuneen oksentelun taustalla on usein yleiskuntoa heikentävä ja pahoinvointia aiheuttava sairaus. Muista tarkkailla oksentavan kissasi juomista ja virtsaamista. Jos kissa ei ole käynyt hiekkalaatikollaan, on tämä merkki mahdollisesta elimistön kuivumisesta.

Milloin haen apua?

  • Jos kissan vointi ei parane tai oireet uusiutuvat.
  • Jos kissan vointi huononee äkillisesti tai sen oksennuksessa tai ripulissa on verta.
  • Jos kissa ei juo tai oksentaa juomansa, on kuumeinen tai muuttuu veltoksi.

Mikäli kissan yleisvointi heikkenee, oireet ovat rajuja tai pitkäkestoisia tai oksennus on veristä, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Akuuteissa tilanteissa tärkeintä on huolehtia kissan nestetasapainosta. Eläinlääkäriasemalla kissalle voidaan antaa nestettä nahan alle tai suonensisäisesti.

Tarvittaessa kissan vatsaontelosta voidaan ottaa röntgenkuvia tai sille voidaan tehdä vatsaontelon ultraäänitutkimus. Kissan mahalaukku ja suolisto voidaan myös tähystää, tai kissalle voidaan tehdä laparatomialeikkaus pitkittyneen sairauden syyn selvittämiseksi. Sisäelimistä voidaan ottaa kudosnäytteitä patologisen muutoksen havaitsemiseksi. Pitkittyneiden suolisto-ongelmien syyn selvittyä useimmat kissat voivat elää hoidon ansiosta hyvää elämää.

Kroonisesti oksenteleva kissa

Kroonisen oksentelun taustalla on usein vakavampi sairaus.  Erityisen huolissaan tulee olla, jos kissa ei syö ja laihtuu. Pitkään kestäessä oksentelu voi kuivattaa kissan elimistöä. Nestehukan seurauksena voi olla munuaisvaurion muodostuminen, virtsan sisältämien mineraalien saostuminen virtsakiviksi ja elektrolyyttitasapainon häiriöt. Mikäli kissasi oksentelu jatkuu pitkään, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Lue myös

Kissan ripuli

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa