BAER-kuulotutkimukset nyt eteläisen Suomen Evidensia-eläinlääkäriasemilta

torstai 18. toukokuuta 2017
BAER-pentu

Kuulotutkimusta suositellaan erityisesti niille kissa- ja koiraroduille, joissa esiintyy periytyvää kuuroutta.

Koiran tai kissan kuurous voidaan selvittää luotettavasti vain elektrodiagnostisella BAER-menetelmällä. Ilman BAER-tutkimusta koiran tai kissan kuuloa on erittäin vaikea tutkia, ja etenkin toispuoleinen kuurous jää helposti kokonaan havaitsematta.

BAER-tutkimukset on aloitettu nyt myös eteläisen Suomen Evidensia-eläinlääkäriasemilla Finnoossa ja Lohjalla.

– Kuurous vaikuttaa lemmikin elämään, eikä tois- tai molemminpuolisesti kuuroa eläintä tulisi käyttää jalostukseen lainkaan. Jo toisen vanhemman toispuoleisen kuurouden on osoitettu lisäävän jälkeläisten kuurousriskiä, kertoo eläinlääkäri, Diplomate, ABVP (Canine and Feline Practice) Aija Jantunen Evidensia Lohjalta.

BAER-mittaus suositellaan tehtäväksi vähintään kuusiviikkoisille koiranpennuille ja kissanpennuille hieman vanhempana, kuitenkin mieluiten mahdollisimman lähellä pentujen luovutusikää. Lemmikki rauhoitetaan tutkimuksen ajaksi kevyesti ja sen kumpikin korva tutkitaan erikseen.

– Tutkimus voidaan tehdä kuuroutta epäiltäessä myös myöhemmin minkä ikäiselle eläimelle tahansa, Jantunen muistuttaa.

Tietyissä koiraroduissa riski periytyvään kuurouteen on muita rotuja suurempi. Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi dalmatiankoira, bullterrieri, englanninsetteri, dogo argentino, englannincockerspanieli ja australiankarjakoira. Myös useissa kissaroduissa on riski kuurojen kissojen syntymiseen. Erityisen korkea riski on valkoisilla kissoilla.

BAER-tutkimuksen kesto on noin 30 min / aikuinen lemmikki ja pentueella pentueen koon mukaan. Tutkimuksen hinta on lemmikin painosta riippuen 158–161 € aikuiselle eläimelle sekä 90 € ensimmäiselle pennulle ja 59 € seuraaville pennuilla. Hinta sisältää käytettävät lääkkeet.

Lue lisää:
BAER-kuulotutkimus koiralle tai kissalle

Evidensia Lohja
p. 0201 750 120

Espoon Eläinsairaala
p. 0201 800 710

Varaa nyt aika BAER-kuulotutkimukseen soittamalla!