Matkustaminen koiran kanssa

Ennen matkaa

Jotta matkustaminen sujuu mukavasti, sitä on hyvä harjoitella koiran kanssa pienestä pitäen esimerkiksi ottamalla se mukaan julkisiin kulkuvälineisiin, markkinoille ja koiranäyttelyihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja muita koiria. Matkustettaessa mukavinta tietysti on, jos koira saa olla mukana oman perheensä kanssa – autossa, junassa, veneessä, laivassa tai lentokoneessa. Koira on myös hyvä totuttaa matkustamaan kuljetuslaatikossa.

Lemmikkieläinpassi

Kun koira matkustaa, se tarvitsee oman passin. Saadakseen sen koiralla tulee olla tunnistusmerkintä, minkä lisäksi eläimen tulee olla rokotettu raivotautia eli rabiesta vastaan. Eläinlääkäri myöntää lemmikkieläinpassin ja kirjaa siihen ne rokotukset, madotukset ja terveystarkastukset, joita kohdemaassa vaaditaan.

Lisätietoa maakohtaisista määräyksistä

Ennen ulkomaille suuntautuvaa matkaa tulee selvittää, mitä kohdemaan viranomaiset vaativat maahantulon yhteydessä sekä mitä vaaditaan koiran palatessa takaisin Suomeen. Ruokaviraston sivuilta on hyvä tarkistaa viimeisimmät matkustussäännöt EU:n sisällä. EU:n ulkopuolelle matkustaessa on hyvä olla yhteydessä kohdemaan suurlähetystöön mahdollisten erityisvaatimuksien varalta. Tiedon hankkimisen vastuu on aina koiran omistajalla, joten ikävien tilanteiden ehkäisemiseksi on syytä perehtyä vaatimuksiin tarkasti.

Suojaa koirasi matkan ajaksi

Kun suojaat koirasi hyvin ennen matkaa, suojaat myös itsesi mahdollisilta eläimistä ihmisiin tarttuvilta taudeilta.

Rokotukset ennen ulkomaanmatkaa

Eri maiden rokotusvaatimukset vaihtelevat, ja matkustaminen EU:n sisällä eroaa EU:n ulkopuolelle matkustamisesta. Muistathan, että esimerkiksi Norja ei ole EU-maa. Tutustu Ruokaviraston sivuilla ajantasaisiin maakohtaisiin tuontimääräyksiin.

Ulkomaille matkustavan koiran tulee olla mikrosirulla tunnistusmerkitty, koiralla pitää olla voimassa oleva raivotautirokotus sekä lemmikkieläinpassi. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty ennen raivotautirokotuksen antamista. Rokotus on annettava käytetystä rokotteesta riippuen vähintään 21-30 vuorokautta ennen matkaa. Uusintarokotuksessa ei vaadita varoaikaa, mikäli voimassaoloaika ei ole umpeutunut.

Punkit ulkomailla

Tehokas punkkikarkote on ulkomaanmatkalla tarpeen, sillä lämpimissä maissa punkit voivat levittää useita eri tauteja. Useat punkkikarkotteet pitävät myös kirput loitolla. Tutki karkotteista huolimatta koirasi turkki säännöllisesti matkan aikana.

Hyönteiset ulkomailla

Keski- ja Etelä-Euroopassa (sekä yleensä lämpimissä maissa) koira altistuu hiekkasääskien välityksellä leishmanioosi-tartunnalle Sairauden kehittyminen koiraan voi kestää useita kuukausia. Sairaus on krooninen ja vaatii elinikäisen hoidon.

Etelä-Euroopassa esiintyy myös pistävä hyttynen, joka levittää sydänmadon toukkia. Sydänmatotartunta kehittyy koiran keuhkovaltimoissa ja on vaikea parantaa. On olemassa tehokkaita lääkkeitä, jotka suojaavat koiraa puremilta ja ehkäisevät hyönteisten levittämiä sairauksia.

Madotus matkan yhteydessä

Euroopan vuoristoseudulla ja muissa osissa Eurooppaa myyräekinokokki on tavallinen. Kettu tai koira voi levittää loista, ja sairaus on vaarallinen ihmiselle. Keskustele eläinlääkärisi kanssa, millaisia matolääkkeitä kohdemaassa tarvitaan.

Ennen kuin koira palaa Suomeen, sille tulee antaa koiralle hyväksyttyä matolääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Lääke annetaan ulkomailla 1–5 vuorokautta ennen Suomeen tuloa. On myös mahdollista antaa loishäätö 28 päivän säännön mukaan. Tällöin koira saa matolääkkeen eläinlääkärin vastaanotolla kahdesti 28 päivän aikana ennen matkaa, ja se uusitaan viimeistään 28 päivän sisällä edellisestä madotuksesta. Koiralle, joka matkustaa usein, voidaan antaa matolääkitys eläinlääkärissä jatkuvasti 28 päivän välein.

Leptospiroosi

Mikäli matkustat Pohjoismaista etelään, on koiralle hyvä antaa rokotus leptospiroosia vastaan. Leptospiroosi on vakava kuumetauti ja se voi tarttua myös koirasta ihmiseen. Rokote annetaan kahdesti 4 viikon välein ja sen jälkeen vuoden välein.

Matkalla

Lennolla lemmikin kanssa

Lemmikin kanssa lentämiseen liittyvät säännöt ja hinnat vaihtelevat lentoyhtiöstä riippuen. Ota huomioon koirasi koko sekä kohdemaa. Koiran koko vaikuttaa siihen, missä lentokoneen osassa lemmikki matkustaa ja kuinka paljon hintaa matkalle kertyy: suuressa osassa lentoyhtiöitä matkustamossa matkustavan koiran ja kuljetuslaukun suurin sallittu yhteispaino on kahdeksan kiloa. Lentomatka lemmikin kanssa on syytä varata hyvissä ajoin, koska lennolla matkustavien eläinten määrä on yleensä rajattu.

Automatka koiran kanssa

Jos ajat koira kyydissäsi eri maiden läpi, ota selvää maiden maahantuontivaatimuksista. Älä koskaan jätä koiraa kuumaan autoon. Huolehdi koiran turvallisuudesta autossa: turvallisin paikka henkilöautossa on farmarimallisen auton takatilassa tai takapenkillä turvavaljaisiin kytkettynä.

Vinkkejä perillä oloon

  • Ravinto ja vesi
    Anna koiralle matkalla samaa ruokaa, kuin mitä se saa kotona, sillä ravinnon muutos voi aiheuttaa koiralle vatsavaivoja. Tarjoa lemmikille samaa vettä, jota itsekin juot. Jos olet siis maassa, jossa on juotava pullovettä, anna sitä myös eläinystävällesi.
  • Lemmikin matka-apteekki
    Ota mukaasi esimerkiksi matkapahoinvointi- ja punkkilääkkeet, hyttysverkko, elektrolyyttijauhetta, ilman reseptiä saatavaa ravintolisää vatsavaivoihin, hietasääskien karkotusainetta, sidetarpeet ja muuta, mitä arvelet koiran tarvitsevan matka-apteekissaan.
  • Vatsavaivat
    Jos koirasi syö jotain sopimatonta, se voi saada vatsavaivoja, aivan kuten me ihmisetkin. Sen seurauksena voi olla ripuli tai oksentelua, mikä voi puolestaan johtaa elimistön kuivumiseen. Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos vatsavaivat vaikuttavat koiran yleiskuntoon tai jos se kestää kovin kauan.
  • Vamma tai sairaus
    Jos koirasi sairastuu tai se joutuu matkalla onnettomuuteen, etsi paikallinen eläinklinikka tai eläinsairaala. Jos tarvitset neuvoja ja apua, ota mielellään yhteyttä omaan eläinlääkäriisi tai vakuutusyhtiöösi, ennen kuin menette paikalliselle eläinlääkärille.

Tarkista vielä nämä

  • Vakuutus
    Varmista, että koirasi on vakuutettu matkan ajaksi. Vakuutusehdot kohdemaassa on hyvä tarkistaa ennen reissua.
  • Tulli
    Tullessasi takaisin Suomeen koiran kanssa, sinun tulee mennä tullissa punaista linjaa pitkin. Siellä tarkistetaan, että kaikki koiran paperit ovat kunnossa. Ota mukaasi alkuperäiset asiakirjat. Tarkista Ruokaviraston sivuilta voimassa olevan maahantuontimääräykset. Lisää tietoa löydät Tullin sivuilta.

Olisiko koiralla parempi kotona?

Kaikille koirille matkustaminen ei välttämättä sovi. Jos koira on hyvin pelokas ja ääniherkkä, on parempi antaa sen olla hoitokodissa tai ottaa hoitaja kotiin matkan ajaksi. Matkustaminen voi olla eläimelle rasittavaa, etenkin jos matka on pitkä. Koiralla on myös riski altistua tartunnoille ja sairauksille sekä matkan aikana että kotiin tultuanne, jolloin tartunta voi levitä kotona.

Ennen pidempää matkaa koira on hyvä käyttää eläinlääkärillä terveystarkastuksessa. Tämä on tarpeen varsinkin, jos kyseessä on iäkäs tai sairasteleva koira. Jos kyseessä on lyhyempi matka, on hyvä miettiä, onko parempi jättää koira kotiin eläinrakkaan ihmisen luo tai hyvään eläinhoitolaan.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa