Eläinlääkärin vinkit koiranpennun omistajalle
Artikkelin sisältö
Koiranpennun ensimmäinen vuosi on sen elämän tärkein. Jotta pennustasi kasvaa kunnon koirakansalainen, vaatii alusta asti paljon aikaa ja rakkautta. Pentuvuosi on elinikäisen ystävyyden alku.
Terveen pennun tuntomerkit – tarkistuslista
- Kirkkaat silmät, ei eritteitä
- Kostea ja viileä kuono, ei eritteitä
- Hengitys ei haise pahalle
- Vaaleanpunaiset ikenet ja valkoiset, puhtaat hampaat
- Puhtaat ja hajuttomat korvat
- Kiiltävä turkki
Pennun rokotukset
Koiranpennun voi varhaisrokottaa 7–9 viikon iästä alkaen, jolloin pentu voi kahden viikon kuluttua rokotuksesta tutustua turvallisemmin muihin koiriin ja ympäristöönsä. Rokotus mahdollistaa esimerkiksi pentukerhoon osallistumisen ja pennun sosiaalistamisen jo pienestä pitäen.
12-viikkoisena pennulle tehdään huolellinen terveystarkastus ja se rokotetaan penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja kennelyskää sekä rabiesta vastaan. Rokotus tehostetaan pennun täytettyä yhden vuoden. Tämän jälkeen koira rokotetaan vähintään joka kolmas vuosi. Aikuisena koira suositellaan rokotettavaksi vuosittain kennelyskää vastaan.
Lue lisää koirien rokotusohjelmasta
Näiltä taudeilta rokotus suojaa
- Penikkatautia ei juurikaan esiinny Suomessa, johtuen rokotusten aikaan saamasta laumaimmuniteetista. Penikkatauti tarttuu myös aikuisiin koiriin. Sairauden ensimmäiset merkit vaihtelevat lievistä hengitystietulehdusoireista vakavaan keuhkokuumeeseen. Penikkataudissa voi ilmetä myös suolisto–oireita. Jos koira ei menehdy, se voi myöhemmin saada neurologia oireita.
- Parvovirus aiheuttaa vakavan suolistotulehduksen ja ripulin. Parvoa esiintyy myös Suomessa.
- Tarttuva maksatulehdus eli hepatiitti vaurioittaa koiran maksaa ja limakalvoja. Maksatulehdus aiheuttaa korkean kuumeen, janon lisääntymisen, silmä- ja sierainvuotoa sekä verenvuotoja limakalvoilta.
- Kennelyskä aiheuttaa voimakasta yskimistä.
Pennun madottaminen
Säännöllinen madotus on erityisen tärkeää koiranpennuille ja kantaville nartuille. Kasvattajan tulisi madottaa pennut ensimmäisen kerran kahden viikon iässä. Siitä eteenpäin pentu madotetaan kahden viikon välein 10-viikkoiseksi asti. Suosittelemme 16 viikon ikäisille pennuille ulostenäytteen tutkimista, jos pentu on madotettu kasvattajan toimesta suositusten mukaisesti.
Suolinkainen on koiranpennuilla useimmiten esiintyvä suolistomato. Neuvottele aina eläinlääkärin kanssa, jos epäilet koiranpennullasi matoja. Jos koirasi tulee ulkomailta, ota selvää mitä loisia tai muita sairauksia vastaan pentu on suojattava.
Pentukoiran omistaja, muista nämä
- Valitse laadukas ravinto. Valitse pennullesi laadukas kasvaville koirille tarkoitettu kuivamuona. Tarkkaile pennun painoa, sillä myös koiranpentu voi tulla ylipainoiseksi. Tarjoa osa päivän ruoka-annoksesta palkkiona.
- Liikunta ja kehitys. Pienen pennun kanssa on hyvä keskittyä leikkiin ja lenkkeilyn harjoitteluun. Pennun aivot haluavat usein enemmän kuin mihin keho vielä pystyy, joten liika liikunta liian varhain voi aiheuttaa koiralle tulevaisuudessa terveysongelmia. Pentu ilmaisee usein selkeästi, kun se ei enää jaksa. Seuraa tarkasti pentusi kasvua ja kehitystä sen ensimmäisen vuoden aikana. Näin luot hyvän pohjan yhteiselle tulevaisuudellenne.
- Sosiaalista pentua pienestä pitäen. Totuta pentu muihin koiriin ja ihmisiin jo pienestä pitäen, sillä pennun varhaisen sosiaalistumisen on osoitettu vähentävän koirien käytösongelmia. Myös autossa ja julkisissa kulkuvälineissä matkustamista kannattaa harjoitella. Pentukerhot ja pentukoulut ovat hyvä apu pennun sosiaalistumisessa.
- Uni ja lepo. Pentu tarvitsee paljon lepoa ja unta, ja sille onkin syytä tarjota oma peti tai paikka, jossa se saa rauhoittua ilman häiriötekijöitä. Anna pennun levätä aktiviteettien jälkeen, sillä uni on tärkeä osa sen kehitystä.
- Tee kodistasi turvallinen. Poimi pois pikkuesineet kuten legopalikat, kolikot ja sukat. Poista myrkylliset kasvit kuten liljat, köynnösvehkat, joulutähdet ja kirjovehkat. Säilytä puhdistusaineita ja lääkkeitä turvallisesti. Kiinnitä johdot seinään tai peitä ne. Irrota johdot seinästä, kun niitä ei käytetä. Käytä ovensulkijaa tai lasten turvaporttia, jotta pentu ei pääse yksin ulos parvekkeelle. Varo myrkyllisiä kasveja puutarhassa, suojaa roskatynnyrit ja -pussit. Puhdista kemikaalien ja maalien valumat ulkorakennuksissa ja autotallissa. Jos sinulla on uima-allas, pidä se katettuna, kun et valvo sitä.
- Sisäsiisteyskoulutus pennulle. Vie pentu ulos aina leikin, nukkumisen ja syömisen jälkeen ja palkitse, kun se tekee tarpeensa ulos. Pienen pennun pidätyskyky on rajallinen, joten sisäsiistiksi oppimisessa voi mennä jopa puoli vuotta – joskus kauemminkin. Ole kärsivällinen ja johdonmukainen. Älä rankaise koiraa, kun se tekee tarpeensa sisälle, vaan kehu, kun se tekee ne ulos.
- Vakuutus. Hanki koiranpennullesi vakuutus ostopäivästä alkaen.
- Totuta pentu myös yksinoloon. Tee kodistasi pennulle turvallinen paikka. Yksinoloa on hyvä harjoitella alusta asti pikkuhiljaa, jotta esimerkiksi kesällä hankittu pentu ei ahdistu yksinjäämisestä syksyllä omistajien kesälomien päättyessä
Pennun päivittäinen hoito
Totuta pentu käsittelyyn pienestä pitäen. Tutki sen turkki päivittäin ja puristele ja tunnustele sen kehoa, jalkoja ja tassuja. Älä pidä kiirettä, vaan tee tutkimushetkestä mukava. Hoitotoimenpiteisiin on hyvä totutella pennun ollessa väsynyt ja rauhallinen. Ole kärsivällinen ja kehu pentua onnistumisista.
- Totuta pentu turkin pesuun ja harjaamiseen jo varhain. Mitä paksu- ja pitkäturkkisempi koira on, sitä enemmän hoitoa sen turkki yleensä vaatii. Harjaaminen ja takkujen poisto on syytä tehdä säännöllisesti, sillä takut keräävät itseensä likaa, joka muodostaa kasvualustan ihoärsytyksille. Myös karvattoman koira iho vaatii hoitoa.
- Tarkista pennun korvat säännöllisesti. Korvien tulee olla puhtaat ja tasaisen vaalean väriset, eikä niissä saa olla eritteitä. Etenkin luppakorvaiset koirat voivat tarvita apua korvien säännöllisessä, perusteellisessa puhdistuksessa. Käytä apunasi mietoa korvien puhdistusainetta ja kuivaa ulkokorva pumpulilla tai sideharsolla.
- Totuta pentu hampaiden hoitoon pienestä pitäen, sillä säännöllinen hampaiden harjaus auttaa ehkäisemään hammasvaivoja tulevaisuudessa. Käytä eläimille tarkoitettua hammastahnaa, sillä ihmisten hammastahna voi sisältää koiralle haitallista ksylitolia. Koiran hampaat on syytä harjata päivittäin. Samalla voit seurata pennun hampaiden vaihtumista.
- Opeta koirasi ensin siihen, että otat sen tassun käteesi, jotta kynsien leikkaus helpottuu. Kynsien leikkauksen tarve on yksilöllistä ja riippuu siitä, millaisessa ympäristössä koira oleskelee ja kuinka paljon se saa liikuntaa. Useimpien koirien kynnet on hyvä leikata joka toinen tai kolmas viikko.
- Tarkasta pennun ruumiinlämpö, kun se on terve ja rauhallinen. Koiran normaali ruumiinlämpö on 38-39 astetta. Mitä enemmän tiedät koiran normaalista kunnosta, käyttäytymisestä ja ruumiinrakenteesta, sen helpompi on reagoida, kun jotain on vialla.Näin mittaat koiran ruumiinlämmön.
Sairaudet, vammat ja vaarat
Jos pentu on voimaton, ontuu, oksentaa tai ripuloi tai sillä on kuumetta tai kutinaa, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Myös haavat ja muut vammat saattavat vaatia eläinlääkärin hoitoa.
Myrkytys
Koirat eivät siedä suklaata tai ksylitolia. Mitä korkeampi kaakaopitoisuus suklaassa on, sen vaarallisempaa se on. Jos koiraa saa juotua esimerkiksi jäähdytysnestettä tai puhdistusaineita tai syötyä ihmisten lääkkeitä, tilanne voi olla vakava. Myös jotkut kasvit ovat koirille myrkyllisiä. Jos koiraa on purrut kyy, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.
Lue lisää koiran myrkytyksistä
Lue lisää kyyn puremasta koiralla
Vierasesineet
Koirat tutkivat mielellään asioita suullaan ja jotkut pennut pureksivat aivan kaikkea. Jos pentu on saanut sisäänsä vierasesineen, joka on tarttunut sen suolistoon, se pitää leikata. Koiran maitohampaat vaihtuvat pysyviin sen ollessa 4–5 kuukauden ikäinen, ja tällöin pentu voi pureskella kaikkea mahdollista erityisen innokkaasti.
Kutina
Jos pentu raapii itseään normaalia enemmän, voi se olla merkki loisten aiheuttamasta iho-ongelmasta. Mikäli epäilet pennullasi iho-ongelmia, ota yhteyttä eläinlääkäriasemalle.
Oksentelu tai ripuli
Pennut ovat aikuisia koiria herkempiä kuivumiselle. Jos pentu oksentelee tai ripuloi, ota yhteyttä eläinlääkäriin, sillä tilanne saattaa kehittyä nopeasti vakavaksi.
Lue lisää koiran oksentamisesta ja ripulista
Rotukohtaiset sairaudet
Jotkut koirat voivat kärsiä rodulle tyypillisistä sairauksista tai ongelmista. Niitä varten koiralle tehdään erityisiä tarkastuksia, kuten esimerkiksi lonkka- ja kyynärnivelten röntgenkuvaus, silmätarkastus ja polvitarkastus. Tarkista oman rotusi viralliset terveystutkimukset Kennelliitosta, kasvattajalta tai rotujärjestöltä.
Pennun kotiapteekki
Koiran omaan ensiapulaukkuun kannattaa hankkia ainakin:
- Kynsisakset
- Punkkipihdit
- Pumpulia, keittosuolaliuosta (haavojen puhdistamiseen)
- Kuumemittari
- Sideharsoa
- Sidetaitoksia
- Kirurgin teippiä (hengittävä teippi haavasidosten kiinnittämiseen)
- Sakset