Löytyi 220 tulosta kategoriassa "Koira"

Näin poistat punkin
Näin poistat punkin

Näin poistat punkin

Punkki poistetaan koiran tai kissan iholta tarttumalla siihen mahdollisimman läheltä ihoa ja vetämällä punkki irti. Punkkipihdit tai punkkilasso ovat hyviä työkaluja tähän

Miten koiran ja kissan kasvaimet syntyvät?
Miten koiran ja kissan kasvaimet syntyvät?

Miten koiran ja kissan kasvaimet syntyvät?

Muuttunut solu jakautuu nopeasti, ja syntyneissä soluissa tapahtuu lisää mutaatioita, minkä seurauksena, tuhansien jakautumisten jälkeen, muodostuu kasvain. On olemassa sekä

Näin otat ulostenäytteen koiran tai kissan loistutkimusta varten
Näin otat ulostenäytteen koiran tai kissan loistutkimusta varten

Näin otat ulostenäytteen koiran tai kissan loistutkimusta varten

Näin otat ulostenäytteenLoistutkimusta varten tarvitaan noin 5 grammaa eli noin peukalon kokoinen määrä lemmikin ulostetta. Varmimman tuloksen saat keräämällä pienen määrän

Punainen silmä koiralla tai kissalla
Punainen silmä koiralla tai kissalla

Punainen silmä koiralla tai kissalla

Omistajan on suhteellisen helppo todeta lemmikkinsä silmän tai silmien punoittavan.Sidekalvo on pinnallinen, läpikuultava, limakalvomainen rakenne silmämunan ja silmäluomien

Toimi näin, jos koira tai kissa saa suuhunsa sinilevää
Toimi näin, jos koira tai kissa saa suuhunsa sinilevää

Toimi näin, jos koira tai kissa saa suuhunsa sinilevää

Noin puolet sinileväesiintymistä on myrkyllisiä, ja pahimmassa tapauksessa sinilevämyrkytys voi viedä koiran tai kissan hengen. Sinilevätoksiinit voivat aiheuttaa lemmikille

Matkustamiseen liittyvät tarttuvat taudit lemmikeillä -opas
Matkustamiseen liittyvät tarttuvat taudit lemmikeillä -opas

Matkustamiseen liittyvät tarttuvat taudit lemmikeillä -opas

Tästä oppaasta löydät tärkeää tietoa matkustamiseen ja eläinten tuontiin liittyvistä riskeistä sekä tarttuvista taudeista ja niiltä suojautumisesta.

Varhain annettu ensirokotus mahdollistaa pennun oikea-aikaisen sosiaalistumisen
Varhain annettu ensirokotus mahdollistaa pennun oikea-aikaisen sosiaalistumisen

Varhain annettu ensirokotus mahdollistaa pennun oikea-aikaisen sosiaalistumisen

Koiranpennun luovutus uuteen perheeseen ajoittuu usein pennun sosiaalisen kehityksen herkimpään vaiheeseen, 7-14 viikon ikään. Kissoilla tärkein sosiaalisen kehityksen vaihe

Koiran ja kissan nivelrikko
Koiran ja kissan nivelrikko

Koiran ja kissan nivelrikko

Nivelrikon oireetNivelrikko eli artroosi on yleinen lemmikkieläinten sairaus. Se on pitkäaikainen, krooninen tauti, jonka esiintyvyys lisääntyy iän myötä. Yleisimmin

Näin pidät seniorilemmikkisi nivelet kunnossa
Näin pidät seniorilemmikkisi nivelet kunnossa

Näin pidät seniorilemmikkisi nivelet kunnossa

Stereotyyppinen mielikuva iäkkäästä lemmikistä on raihnainen ja hidas koira tai kissa, joka viettää päivänsä pääosin makuuasennossa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä

Kannattaako vanhan lemmikin hampaat hoitaa?
Kannattaako vanhan lemmikin hampaat hoitaa?

Kannattaako vanhan lemmikin hampaat hoitaa?

Parodontiitin kehittymistä voidaan hidastaa ja jopa ehkäistä. Kaikkein tehokkaimpia keinoja ovat hampaiden päivittäinen harjaus ja ajoissa tehty, säännöllinen anestesiassa

Haastattelu: Vastuullinen lääkkeiden käyttö ehkäisee lemmikkien antibioottiresistenssiä
Haastattelu: Vastuullinen lääkkeiden käyttö ehkäisee lemmikkien antibioottiresistenssiä

Haastattelu: Vastuullinen lääkkeiden käyttö ehkäisee lemmikkien antibioottiresistenssiä

Eläinlääketieteellinen asiantuntija Katariina Thomson painottaa, että antibiootteja ei tulisi koskaan antaa ilman eläinlääkärin arviota. Antibioottiresistenssi on kasvava

Eläinlääkärin vinkit turvalliseen jouluun
Eläinlääkärin vinkit turvalliseen jouluun

Eläinlääkärin vinkit turvalliseen jouluun

Vietä huoleton joulu eläinystäväsi kanssa ja lue asiantuntijoidemme vinkit. Joulun herkut ja koristeet saattavat aiheuttaa yllättäviä vaaratilanteita lemmikkiperheissä

Näin suojaat lemmikkisi pakkasilla
Näin suojaat lemmikkisi pakkasilla

Näin suojaat lemmikkisi pakkasilla

Suurin osa koirista nauttii ulkoilusta myös pakkasella, kunhan lenkit mitoitetaan sään ja lemmikin kylmänkestävyyden mukaan. Monille koirille talven kylmyys saattaa olla

Koiran ja kissan kipu ja sen hoito
Koiran ja kissan kipu ja sen hoito

Koiran ja kissan kipu ja sen hoito

Ihmisten käsitys tai oletus eläinten kivusta perustuu ihmisten omille kokemuksille. Ei ole mitään syytä olettaa, että selkärankaiset eläimet tuntisivat ihmiseen verrattuna

Punkkien levittämät sairaudet koiralla ja kissalla
Punkkien levittämät sairaudet koiralla ja kissalla

Punkkien levittämät sairaudet koiralla ja kissalla

Punkin välityksellä lemmikkiin tarttuvia sairauksia ovat bakteeritaudit borrelioosi ja anaplasmoosi, jotka voivat tarttua lemmikkiin aikaisintaan noin vuorokauden kuluttua