T A
5
Olemme rampanneet Vettorissa useana päivänä. Aikalailla turhaan.
Onneksi menimme Jokirannan eläinlääkärille eilen. Jo soittaessani saimme ystävällistä palvelua, vastaaja oli aidosti kiinnostunut ja välitti.
Saimme ystävällistä, asiantuntevaa ja empaattista palvelua Viviltä ja Heidiltä. Vivi otti kaksi lääkettä pois koiralta ja seuraavana päivänä koira oli aivan erilainen. Koira pissasi ja joi itse, mitä ei ollut tehnyt moneen päivään, oli virkeämpi ja kivuttomampi.
Vivi tarttui oireiden sijaan enemmänkin itse ongelmaan, saimme apua. Hän hoisi oireet, mutta tarttui oireiden alkulähteeseen. Seuraavana iltana Vivi vielä soitteli ja kyseli koiran kuulumisia.
Huomenna leikkaus ja onneksi samassa paikassa. Olemme todella kiitollisia ja ehdottomasti lämpimät suosittelut. Jatkossa käymme täällä.
Täys 10. En voi tarpeeksi kiittää!